torstai 12. maaliskuuta 2020

Pelaajaesittelyssä varapuheenjohtaja Tomi Veteläinen

Selo 2031 / Elo 2038

1. Kerro lyhyesti kuka olet ja miten päädyit Gambiittiin pelaamaan shakkia?

Olen koko ikäni harrastanut monia lajeja, mutta shakki on ollut pitkäaikaisin harrastukseni. Ala-asteella satuin voittamaan Vantaan mestaruuden kaksi kertaa peräkkäin, mikä antoi uskoa omiin kykyihini shakinpelaajana. Tuolloin Juhani Häkkinen veti koulukehoa ja oli ensimmäinen shakkiauktoriteettini.

90-luvun lama ikävä kyllä sulki monia koulun shakkikerhoja ja minunkin pelit loppuivat 10-vuotiaana. Tilalle tuli jalkapallo. Myöhemmin lukiossa ajauduin uudestaan shakin pariin, kun siellä oli pienimuotoista kerhotoimintaa. Pärjäsin kerhossa ihan hyvin, vaikka pelitasoni oli jäänyt ala-asteen tasolle (selo 1300). Oma ikäluokkani oli pelitason puolesta jo pitkällä karkumatkalla ja päätin ottaa eroa hieman kiinni.

Aloin harjoitella kirjojen avulla ja nettipelaaminenkin kasvatti hiljalleen suosiota 2000-luvun taitteessa. Ehkä turhan moni yö meni pelatessa nettiblikstiä, mutta selvisin lukiosta kunnialla läpi. Noihin aikoihin sain kuulla, että entinen koulukerhon vetäjä Juhani Häkkinen oli yksi puuhamiehiehistä paikallisessa shakkikerhossa. Liityin Remiin ja kyyti oli aluksi kylmää kerhon peli-illoissa.

Jatkoin harjoittelua kerhossa ja omatoimisesti netissä sekä kirjojen avulla. Aloin pärjäämään peli-illoissa ja osallistuin viikonlopputurnauksiin sekä JSM-peleihin. Nopeasti kävi ilmi, että vanha selolukuni 1300 oli monta sataa pistettä alakanttiin. Uusi vaihe kilpapelaajana alkoi 18-vuotiaana hyvissä tunnelmissa, vaikkakin ymmärsin pian ettei omaa ikäluokkaa käytännössä voi saada enää kiinni. Herkkyyskausi 10-16 vuotiaana jäi käyttämättä. Välillä olen jossitellut, mikä olisi nykyinen pelivahvuuteni, jos Vantaan mestaruuksien jälkeen pelit olisivat jatkuneet muun ikäluokan mukana kerhoissa ja turnauksissa.

Harjoittelu ja kehitys kulki vuodesta toiseen käsi kädessä ja saavutin mestariehdokkaan tittelin. Otin sen kunniaksi shakkitatuoinnin. Parhaimmillaan selo kävi yli 2100, mutta työ- ja perhe-elämän astuessa kuvioon pelaaminen on ollut vähän keveämpää. Se on heijastunut myös tuloksiin.

Nykyään nautin shakista valtavasti ja kulutan shakkia monipuolisesti. Pelaan, katson maailmalta kovia live-lähetyksiä ja treenaankin välillä. En luovu tästä koskaan ja pelaamisen lisäksi shakin yhteisöllisyys on iso osa harrastusta. Shakkireissuista on repullinen tarinoita kerrottavaksi.

Pelikaverit on tärkeitä ja niitä tulikin roppakaupalla lisää, kun Garde ja Remi yhdistyi Gambiitiksi parisen vuotta sitten. Ehdotin yhdistymisideaa Remin vuosikokouksessa ja idea sai kannatusta. Heti kokouksen jälkeen soitin Gardeen Jan Ristojalle ja siitä yhdistyminen eteni nopeasti. Nyt seura kamppailee noususta SM-liigaan.

2. Miten kuvailisit pelityyliäsi?

Mielestäni olen solidi pelaaja, joka välillä sortuu hurjasteluun - usein liian myöhään.

3. Tavoitteesi shakissa seuraavalle kahdelle vuodelle (henkilökohtaisesti / joukkue)?

Tavoitteena pienentää tason heittelyä ja vakiinnutta pelivahvuus 2100 selopisteen tasolle. Olisi hienoa, jos edustusjoukkue nousisi SM-liigaan.

4. Peliesimerkki

Peli legendaarista edesmennyttä Hillar Kärneriä vastaan Viro - Suomi ystavyysmaaottelussa 2010-luvulla. 7-kertainen Viron mestari Kärner kuului maailman huippupelaajiin 1970-luvulla ja voitti mm. Karpovin 1972 ja Mikhail Talin kaksi kertaa.

Pelatessamme Kärner oli jo iäkäs, mutta vanha kettu ei helpolla harhaudu. Onnistuin pelaamaan mustilla hienon benko-gambiitin, kun Kärner pelasi aikaisessa vaiheessa aggressiivisesti h4!?. Voitin pelin ehjän esityksen jälkeen ja se julkaistiin Suomen Shakissa kevyesti kommentoituna.


5. Sana on vapaa / terveiset gambiittilaisille

Hyviä pelejä kaikille shakin pelaajille seurasta, kansallisuudesta tai kulttuurista riippumatta. Toivottavasti me kaikki saamme ansiomme mukaan.

6. Kenet haastat pelaajaesittelyyn seuraavaksi?

Haastan pelaajaesittelyyn Leo Peltolan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti