Voittajajoukkueessa pelasivat vasemmalta katsoen Samu Ristoja, Antti Kahri ja Kimmo Karvinen. Kuvasta puuttuu ykköspöydällä pelannut Jan Ristoja.
Maanantaina 8.11. pelattu joukkuepikashakin Helsingin mestaruuskisojen M-ryhmä päättyi Gambiitin kannalta onnellisesti, kun joukkue voitti upeasti mestaruuden. Kestomenestyjät Matinkylän Shakkikerho ja Etelä-Vantaan Shakki sijoittuvat muille mitalisijoille.
Gambiitti keräsi kilpailussa 24 joukkuepistettä voittaen MatSK:n yhdellä joukkuepisteellä. EtVaS nappasi pronssia 18 joukkuepisteellä HSK:n jäädessä neljännelle sijalle yhden pisteen erolla.
Kaikki kultajoukkueen pelaajat tekivät kilpailussa hyvän tuloksen. Jan ja Samu Ristoja keräsivät kärkipöydillä 8,5 / 13 pistettä, Antti Kahri kolmannella pöydällä 10,5 ja Kimmo Karvinen neljännellä pöydällä 12,5.
Gambiitin kakkosjoukkue säilytti paikkansa mestaruusryhmässä sijoittumalla 12. sijalle. Joukkueessa pelasivat Kalle Kumpulainen (5/13 pistettä), Marko Elg (7 pistettä), Henry Mannberg (5 pistettä) ja Tommi Peltola (1,5 pistettä). Kolmosjoukkueemme pelaa maanantaina 15.11. pelattavassa A-ryhmässä taistellen noususta M-ryhmään.
Kilpailu pelataan neljän kierroksen elo- ja
selokelpoisena vajaakierroskilpailuna n. 15-20 pelaajan ryhmissä. SM:t,
KvM:t ja FM:t pääsevät osallistumaan kilpailuun ilman
osallistumismaksua. Kilpailussa ei jaeta palkintoja.
Perustiedot:
Turnaus: Gambiitin viikonlopputurnaus
Ajankohta: 13.11.2021-14.11.2021
Pelipaikka: Shakkiareena, Hiomotie 10, Helsinki
Miettimisaika: 90 min + 30 s siirtolisä
Aikataulu:
Osanoton varmistus: La 13.11. klo 9-9.30
Kierrokset: Lauantai ja sunnuntai klo 10 ja 15 alkaen
Tiedustelut: Henry Mannberg ( henry.mannberg@gmail.com, puh. 045 631 3918)
Lisätiedot:
Kilpailutulokset julkaistaan Chess-results.com -sivustolla. Tulokset
välitetään Internetissä elo- ja selolaskentaan. Tuloksia, kuvia ja
videoita voidaan toimittaa julkaistavaksi myös muilla verkkosivuilla,
teksti-tv:ssä, televisiossa, sanoma- ja aikakauslehdissä, sosiaalisessa
mediassa sekä Suomen shakkiliiton hallinnoimissa video- ja
valokuvagallerioissa. Kilpailun yhteydessä osallistujia voidaan kuvata
ja videoida.
Gambiitin nopean shakin syysturnaus pelattiin ensimmäistä kertaa uudessa pelipaikassamme Koivukylän asukastilassa lauantaina 23.10.2021. Tasaselojärjestelmällä järjestettyyn kilpailuun osallistui 22 pelaajaa.
Kilpailuun osallistui 22 pelaajaa
A-ryhmän voitti Tapani Sammalvuo (SK Ninja) voittamalla kaikki kuusi peliään. Markus Kiili (Gambiitti) ja Vilka Sipilä (TuTS) jakoivat toista sijaa 4,5 pisteellä.
Tasaisessa B-ryhmässä voittajaksi selviytyi Janne Kauppinen (LauttSSK) 4 pisteellä Jouko Miikkulaisen napatessa kakkossijan 3,5 pisteellä.
Gambiitin joukkueet pelasivat syksyn ensimmäiset JSM-pelit lokakuun kierroksella. Joukkueemme selviytyivät hienosti voittajiksi kaikissa pelatuissa otteluissa, kun ainoastaan kakkosjoukkueen antamassa luovutusvoitossa menetettiin joukkuepisteitä.
Gambiitti
Edustusjoukkueemme aloitti hienosti ensimmäisen SM-liigakautensa kahdella voitolla MatSK 2:sta ja Aatoksesta. Jan Ristoja ja Dmitri Tumanov voittivat upeasti viikonlopun molemmat pelinsä. Voitoilla on hyvä jatkaa marraskuun kierroksille SK Ninjaa ja Tammer-Shakkia vastaan.
MatSK 2 - Gambiitti 3-5
Wartiovaara Oliver - Köykkä Pekka ½-½
Fraser Scott - Nouro Mikael ½-½
Al Argha Hisham - Hynninen Juha 0-1
Aalto Patrik - Ristoja Samu 1-0
Laine Panu - Ristoja Jan 0-1
Tolonen Mikko - Tumanov Dmitri 0-1
Nieminen Kari - Kiili Markus ½-½
Rauramaa Kari - Johansson Jukka ½-½
Gambiitti - Aatos 6-2
Köykkä Pekka - Nybäck Tomi ½-½
Nouro Mikael - Virtanen Antti 1-0
Hynninen Juha - Pulkkinen Kari ½-½
Ristoja Samu - Hokkanen Petri 1-0
Ristoja Jan - Issakainen Ari 1-0
Tumanov Dmitri - Lammi Jyri 1-0
Kiili Markus - Lehtinen Heljä 1-0
Johansson Jukka - Salonen Aku 0-1
Gambiitti 2
Kakkosjoukkueemme joutui luovuttamaan vierasottelunsa Joensuun Shakkikerhoa vastaan. Kakkonen luovutti myös syyskuun ottelunsa, joten vauhtia haetaan ensi kaudella sarjaporrasta alempaa kakkosdivisioonasta.
Gambiitti 3
Kolmosjoukkueen viikonloppu alkoi luovutusvoitolla X 2:sta. Sunnuntaina vastaan asettui MatSK 7 -nuorisojoukkue. Gambiittilaiset ottivat ottelusta varman 4,5-0,5 voiton. Kolmosjoukkueella on jäljellä vielä yksi ottelu I-HSK 2:sta vastaan, mikä ratkaisee lohkon kakkossijan.
Nelosjoukkue sai kolmosen tapaan lauantaina kierroksella luovutusvoiton. Sunnuntain vierasottelussa nelonen pärjäsi tiukassa ottelussa vastustajaansa MatSK 5:sta paremmin voittaen 3-2. Monet nelosjoukkueen pelaajista pelasivat ottelussa ensimmäisen joukkuepelinsä Gambiitin riveissä.
Tiedustelut: Kalle Kumpulainen (ktkumpul@gmail.com, puh. 050 443 1762)
Lisätiedot:
Turnaus pelataan kuuden kierroksen selokelpoisena nopean shakin vajaakierroskilpailuna. Peliparit muodostetaan tasaselo-järjestelmällä. Ryhmien voittajille ja muille odotustuloksensa parhaimmin ylittäneille jaetaan rahapalkinnot. Kilpailuun otetaan mukaan korkeintaan 52 pelaajaa.
Asukastilan viereisen torin rakennustyömaan vuoksi sisäänkäynnille pääsee ainoastaan nousemalla Kytötien puolelta toiseen kerrokseen kävelysillalle.
Kilpailutulokset julkaistaan. Tulokset välitetään Internetissä Tasaselo-tulossivustolle ja selolaskentaan. Tuloksia, kuvia ja videoita voidaan toimittaa julkaistavaksi myös muilla verkkosivuilla, teksti-tv:ssä, televisiossa, sanoma- ja aikakauslehdissä, sosiaalisessa mediassa sekä Suomen shakkiliiton hallinnoimissa video- ja valokuvagallerioissa. Kilpailujen yhteydessä osallistujia voidaan kuvata ja videoida.
Shakkiseura Gambiitti järjestää nopean shakin peli-iltoja Shakkiareenalla Pitäjänmäellä joka keskiviikko 15.9.2021 alkaen.
Peliaika on 10 minuuttia + 5 sekuntia per siirto, pelataan 5 kierrosta. Pelit aloitetaan klo 18.00. Osallistumismaksu on 5 euroa, Gambiitin jäseniltä 4 euroa ja nuorilta 3 euroa. Kilpailu ei ole selokelpoinen.
Gambiitin peli-illat järjestetään syksyllä 2021 Koivukylässä torstaisin klo 18.15-21. Pelipaikkana on alkuvuoden aikana remontoitu uusi Koivukylän asukastila osoitteessa Hakopolku 2. Pelipaikka sijaitsee aivan Koivukylän juna-aseman vieressä.
Peli-illoissa noudatetaan Vantaan kaupungin, Etelä-Suomen aluehallintoviraston ja Suomen shakkiliiton koronavirusohjeistuksia.
Nähdään ensi torstaina shakin merkeissä ja tutustutaan uuteen pelipaikkaamme!
JSM 2020-21 sarjakauden otteluohjelma on julkaisu Suomen shakkiliiton verkkosivuilla. Syksyllä 2020 alkanut kausi saa poikkeuksellisesti päätöksensä vasta tämän vuoden joulukuussa. Gambiitin ensimmäiset ottelut pelataan elokuussa 20.-22.8.
1. Kerro lyhyesti kuka olet ja kuinka päädyit Gambiittiin pelaamaan
shakkia? Opin siirrot alle 10-vuotiaana vanhemmiltani ja veljeltäni. Kotona pelasimme usein perheturnauksia aikatasoituksin. Ei ole ehkä vaikea uskoa, että hävisin vuosien saatossa paljon pelejä. Opettavainen koulu! Myöhemmin iän karttuessa koitti hetki, kun totesimme, että kelloon on nyt syytä asettaa tasa-ajat. Olen edustanut aiemmin sekä Remiä että Gardea. Välissä piipahdin lyhyen aikaa Kymen Shakissa ja sieltä siirryin viime vuonna Gambiittiin. 2. Miten kuvailisit pelityyliäsi? Kamppailullinen tsemppari. Olen ehkä asemallisen ja taktisen pelaajan välimaastossa. Pyrin hanakasti haalimaan aloitteen, tosin ajoittain intoa on enemmän kuin ymmärrystä ja joudun muistuttelemaan itselleni että shakissa yleensä kärsivällisempi osapuoli korjaa potin.
3. Tavoitteesi shakissa seuraavalle kahdelle vuodelle (henkilökohtaisesti /
joukkue)?
Kahden vuoden aikajänne on varsinkin nykytilanteessa lyhyt, mutta ennemmin tai myöhemmin haluan rikkoa 2300.
Mielestäni joukkueen tavoitteena on vakiinnuttaa paikka SM-liigassa. Siinä on sopivasti haastetta, mutta meidän pelaajamateriaali on siihen riittävällä tasolla. Lyhyemmillä peliajoilla on joukkueella hyvänä päivänä edellytyksiä SM-mitaleihinkin.
4. Peliesimerkki
Valitsin pelini Tomi Kugappia vastaan vuodelta 2015. Peli on jäänyt mieleen epätyypillisen pussimattiteeman vuoksi. Hyökkäsin kohti kuningasta, mutta jouduin vaihtamaan kohdetta ja sainkin pussitettua kuningattaren.
5. Sana on vapaa / terveiset gambiittilaisille
Päivä päivältä lähestyy aika kun pääsemme taas pelaamaan livenä.
1. Kerro lyhyesti kuka olet ja kuinka päädyit Gambiittiin pelaamaan
shakkia?
Tapahtumat ennen shakkikerhoon liittymistä
Opin siirrot lapsena kotona, kun äiti ja isä pelasivat shakkia ilta-aterian jälkeen. Ei ollut televisiota, joten oli aikaa harrastaa erilaisia pelejä. Äiti saattoi voittaa shakissa, mutta silloin käännettiin lauta toisin päin ja sieltä löytyi mylly. Siinä isä voitti meidät kaikki aina.
Varsinainen shakkiharrastukseni isossa mielessä syttyi Karhupuiston isolla shakkilaudalla kesällä 1971. Ensimmäiseen turnaukseen osallistuin vuodenvaihteessa 1971-72. Se oli avoin HM, joka pelattiin Viipurilaisessa osakunnassa. Vuonna 1972 pelasivat Fischer ja Spasski legendaarista MM-otteluaan Reykjavikissa. Aloin aktiivisesti kerätä leikekirjaa shakkipalstoista. Ensimmäiseen naisten SM:ään osallistuin 1972. Nimeni oli silloin vielä Näsänen. Saavutin heti hopeaa, joten tietenkin innostuin kunnolla ja aloin opiskella lisää teoriaa. Olin aiemmin jo ostanut Eero Böökin Shakkitaidon ja lainannut kirjastosta shakkikirjoja. Tuolloin liityin Gambiittiin, koska minua sinne houkuteltiin.
Taustaani työelämästä
Olin aiemmin töissä WSOY:ssä kustannustoimittajana. Tuolloin sain pyynnön kirjoittaa shakkikirja aloittelijoille. Niin sai alkunsa Thomaksen kanssa kirjasarja Shakki 1-3. Ne koottiin myöhemmin yksiin kansiin pikkujättiläiseksi. Södikan jälkeen olin Valittujen Palojen Tietokirjatoimituksessa toimituspäällikkönä. Jäin sieltä aikuisopintovapaalle jatkaakseni opintojani. Tein teoreettiseen filosofiaan lisensiaatintyöni Shakin estetiikasta -- Dynamiikan nautinto ja älyllinen kauneus shakkipelissä (1989).
Olin 1990-luvun alussa opettajana Porolahden peruskoulussa ja 10-luokan luokanvalvojana. Perustin kouluun shakkikerhon. Koulun parhaat pelaajat olivat ala-asteella oleva Riku Molander ja muutaman luokan häntä ylempänä ollut Timo Konttinen. On ollut hienoa nähdä, että he myöhemmin saivat myös todellisen kipinän ja kehittyivät hyviksi pelaajiksi. Rikuhan oli Thomaksen yksityisoppilaanakin sitten myöhemmin.
90-luvun puolivälissä auskultouduin filosofian opettajaksi ja pääkouluinani olivat Itäkeskuksen aikuis- ja päivälukio. Opetin siellä myös psykologiaa ja elämänkatsomustietoa. Olin myös lyhyen ajan Sörkan vankilassa äidinkielen opettajana.
Äänikirjoja luin Celiassa näkövammaisille yli 25 vuotta. Se työ alkoi siitä, kun minua pyydettiin lukemaan äänikirjoiksi kirjoittamamme Shakki 1 ja 2.
Kun pääsin opettajan hommista eläkkeelle olen voinut paremmin keskittyä muihinkin harrastuksiini, joista shakki on tietenkin edelleenkin tärkein. Harrastan myös pokeria, pidän kovasti backgammonista, mutta sitä olen pelannut aika vähän viime aikoina.
2. Miten kuvailisit pelityyliäsi?
Olen epätasainen pelaaja. Kun on hyvä motivaatio ja fiilis kohdallaan, tuntuu että voisin voittaa suunnilleen kenet tahansa. Ikävästi asia on myös vice versa, sujuvasti voin hävitä kenelle vaan, jos ei ole tsemppishalu kohdallaan. Olen hävinnyt monta peliä, vaikka olen alussa voittanut jopa upseerin. Yritän opetella malttia ja rauhallisuutta. Tätä joudun jatkuvasti itselleni hokemaan. Se liittyy aivan olennaisesti shakin psykologiseen puoleen: kun on päässyt voitolle, herkästi luulee pelin jo ratkenneen, vaikka silloin täytyy olla edelleen hyvin tarkkana.
Petteri Paronen esitti aikoinaan eräässä seurueessa hauskan kysymyksen: ”Kuka on Ristojan perheen aggressiivisin pelaaja?” Yllättävästi Petterin mielestä minä olen. En voinut kuin ihmetellä ja todeta, että no joo kaikki muut kolme osaavat nähdä kestääkö hyökkäys, minä vain hyökkään osaamatta laskea, kestääkö uhraukseni yms. Kalle Ojasen ohjeen mukaisesti: ”Silmät kiinni ja kaasua!”
Olen kokenut kovia. Siinä on se hyvä puoli, että olen jossain mielessä vahvistunut. Pumpulista on paha ponnistaa. Samasta asiasta kertoo tuttu lausahdus: Ei tyyni meri taitavaa purjehtijaa tee, myrskyä siihen tarvitaan. Toivottavasti olen jotain oppinut.
1980-luvulla oli vielä sääntö, että SM-kisoissa mestari säilyttää arvonsa, vaikka samaan pistemäärään päätyisi muita. Olen kaksi kertaa ollut tällaisessä tilanteessa Lena Laitisen kanssa, jolloin mestaruuden puolustajana hän säilytti mestaruuden. Lena on kilpakumppaneistani ”rakkain viholliseni”. Meillä on hienoja muistoja Luzernin shakkiolympialaisista 1982 ja Hyéresistä naisten kv-turnauksesta. Nykyään Suomen mestaruudesta pelataan uusinta saman pistemäärän saavuttaneiden kesken.
3. Tavoitteesi shakissa seuraavalle kahdelle vuodelle (henkilökohtaisesti /
joukkue)?
Olen voittanut naisten SM:n vuosina 1979, 1988 ja 2000. Mitaleita näiltä neljältä vuoskymmeneltä olen saanut yhteensä 13. Olen edustanut Suomea shakkiolympialaisissa viisi kertaa. Haifa 1976, Buenos Aires 1978, Luzern 1982, Thessaloniki 1988 ja Istanbul 2000. Paras eloni on ollut 2045. Taisi olla jonkin aikaa 1990-luvun alussa. Olen onnistunut pudottamaan selolukuani reippaasti yli 400 pistettä. Syynä ennen kaikkea se, että olen suotta osallistunut turnauksiiin ilman minkäänlaista motivaatiota. Pelaamisesta täytyy aina voida nauttia.
Ihan ensimmäinen ulkomainen turnaus, johon osallistuin, oli ylioppilaiden joukkue-MM Englannissa Teessidessa 1974. Olimme kesällä menneet Thomaksen kanssa kihloihin Nizzassa, jonne lähdimme seuraamaan shakkiolympialaisia. Naimisiin menimme vielä samana vuonna marraskuussa, jonka jälkeen virallinen nimeni on Lehtimäki-Ristoja.
Kun shakista on puhe, on tietenkin otettava puheeksi myös poikamme Jan ja Samu. Kuten hyvin tiedätte Jan on Thomaksen tapaan FM, Samu on mestari, jonka seuraava tavoite tietenkin on FM. Korona-ajan vuoksi moni kiinnostava ulkomainen turnaus on peruutettu. Tässä mielessä minä ja Samu suremme eniten niitä, koska olemme eniten matkustaneet. Senioriturnauksia on vuosittain neljä, koska henkilökohtaisten EM- ja MM-turnausten lisäksi on molemmissa vielä joukkuekisat. Riippuen siitä, kuinka kaukana ne on järjestetty ja kuinka kalliita ovat matka- ja hotellikulut, olen pyrkinyt osallistumaan niihin.
Pelasin viime vuosisadalla aika paljon kirjeshakkia. Paras saavutukseni on LIMC, kun pääsin naisten MM-finaaliin. Lukuni on 2104. Olen ajoittain pohtinut, josko jatkaisin sillä suunnalla, koska nykyään voi pelata emailitse, mutta toistaiseksi se on jäänyt.
Nyt korona-aikana olen pelannut erittäin paljon lichessisssä. Viikossa on monta säännöllistä turnausta, jotka aina pelaan. Joskus voisi pohtia, miksi aina, kun ei joka kerta ole riittävää fiilistä? Voisi jopa sanoa, että pelaan liian paljon, sillä ajoittain tilttaan ja jatkan pelaamista myöhään illalla ja häviän jokaisen pelin. Kiukuttelen ja päätän, että vasta voiton jälkeen pääsen nukkumaan. Onneksi se on toteutunut joka kerta, kun vihdoin saan vastaan heikomman pelaajan. (Thomaksen havainto minulle: lichess merkitsee liikaa chessiä!).
Blixtin joukkuekisat ovat aina olleet vuoden päätapahtumia. Olen mielelläni osallistunut niihin ja jatkossakin toivon pääseväni mukaan.
4. Peliesimerkki
5. Sana on vapaa / terveiset gambiittilaisille
Haluan luonnollisesti edistää naishakkia ja niin muodoin toivoisin kerhommekin piiriin naispelaajia lisää. Aiemmin meillä on ollut I-HSK:n aikoina naisjoukkuekin joukkue-blixteissä. Saimme Kurikan kisaa varten Niina Koskelan ykköpöydälle, joten tunnelmaa oli. Nyt kun shakkibuumi on Netflixin Queen´s Gambit -sarjan myötä vielä päällä, mutta herkästi hiipumassa, olisi hyvä jotenkin reagoida.
Korona estää kokoontumiset, mutta voisimmeko keksiä jotakin muuta keinoa. Sinänsä sukupuoli ei ole tässä se issue, vaan ylipäätään uusien harrastajien mukaan saaminen kerhon piiriin. Miten ja missä, siinä se pulma?!
Assembly Winter -tapahtumassa pelataan lauantaina 20.3.2021 maaottelu suomalaisten ja ruotsalaisten shakinpelaajien välillä. Iltapäivällä klo 15 alkava ottelu pelataan Lichess-palvelussa kolmetuntisena. Miettimisaikana käytetään 7 min + 3 sek / siirto peliaikaa.
Ottelu pelataan Lichess-vahvuuslukujen mukaan yli ja alle 1600-lukuisten ryhmissä. Molemmista ryhmistä joukkueiden kokonaistulokseen lasketaan maan 20 parasta pelaajaa.
Toivottavasti kilpailussa nähdään myös mahdollisimman paljon gambiittilaisia. Lisätietoja otteluun ilmoittautumisesta löytyy Suomen Shakkiliiton sivuilta kilpailukutsusta.
♛Assembly Winterin ohjelmistossa myös lautapelien klassikko ja kaksintaistojen kuningas!♔
1. Kerro lyhyesti kuka olet ja kuinka päädyit Gambiittiin pelaamaan
shakkia?
Siirrot opin noin 8-vuotiaana isältäni, ja hänen mukanaan osallistuin joihinkin HTS:n tapahtumiin ja turnauksiin, avustajana tai katsojana. Mutta peli itsessään ei vielä tuolloin sytyttänyt, ja en pelannut muuten kuin siskoni kanssa joitakin pelejä silloin tällöin. Vähäinen into peliin johtui varmaankin kärsivällisyyden puutteesta luonteessa.
Varsinaisen kipinän shakkiin sain paljon myöhemmin noin 16-vuotiaana vähitellen, kun sattumalta paljastui että kotonamme varsin usein vieraileva sukulaismies osasi pelata. Pelasimmekin sitten ilman kelloa kerran-pari viikossa säännöllisesti varsin tasaisia pelejä.
Mutta useammin kuitenkin hävisin kuin voitin, ja siitä sain intoa tutkia ja opetella shakkia syvällisemmin, niin että hankin ensimmäisen shakkikirjani, Keresin ja Nein perusteoksen, joka sisälsi säännöt, avauksia ja loppupelin teoriaa samassa teoksessa. Hyvin suppeasti siis kutakin osuutta, mutta alkeiskirjana mielenkiintoinen ja opettavainen teos.
Shakki kiehtoikin nyt uudella tavalla, ja vierailin pari kertaa viikossa isäni luona (vanhempani olivat eronneet vuosia aiemmin), ja pelasimme aina lukemattomia pelejä keskenämme.
Samoihin aikoihin etsiydyin lähimpään shakkikerhoon, Remissiin Koivukylässä. Kävin sitten säännöllisesti Remin -hyvin aktiivisissa- peli-illoissa. Asuinpaikka vaihtui sittemmin muutaman kerran, mutta Remissi säilyi aina omana kerhona, ja nyt siis Gambiitti.
2000-luvun vaihteessa shakki taas jäi taka-alalle pitkäksi aikaa, kun intouduin opiskelemaan työn ohessa iltaisin AMK:ssa ohjelmointilinjalla. Mutta muutama vuosi sitten aktivoiduin uudelleen, ja hankin joitakin turnauskirjoja ja historiakirjoja vanhoista turnauksista ja pelaajista. Ja aloin myös seuraamaan melko aktiivisesti isompia shakkitapahtumia, ja pelaan mobiilishakkiohjelmaa vastaan ainakin aina matkustaessa, ja vierailen lähes päivittäin shakkipulma- sivustolla Internetissä.
2. Miten kuvailisit pelityyliäsi?
Ehkä pelityyliini (tiedostamattani tosin) on vaikuttanut mainittu Keresin kirja ja Keresin peliura. Sekä varmasti myös isäni pelityyli. Se on aika vahvasti avoimia avauksia suosiva, ja ehkä aika taktinen. Vaikka olen viimeaikoina koittanut saada tolkkua myös syvällisemmästä strategisesta pelistä.
3. Tavoitteesi shakissa seuraavalle kahdelle vuodelle (henkilökohtaisesti /
joukkue)?
En oikeastaan pelaa muuten kuin omaksi ilokseni silloin tällöin "vanhoja" tuttuja tavatessa, ja ei pelillisiä tavoitteita siinä mielessä. Mutta olen seurannut kansainvälisiä turnauksia Internetissä, ja enemmänkin olen yrittänyt opetella ymmärtämään ideoita moderneissa peleissä. Joukkepelien osalta on ollut hieno huomata että Gambiitin joukkueet ovat pärjänneet paremmin vuosi vuodelta.
4. Peliesimerkki
Peliesimerkki olikin aika haastava tehtävä, sillä en löytänyt vanhoja pelipöytäkirjojani enää. Ja olikin valittava vain muutamasta pelistä jotka onnistuin löytämään. Kyseinen peli on kuitenkin voitto, joten se on valittu! Peli on vuoden 2001 JSM kisasta.
1. Kerro lyhyesti kuka olet ja kuinka päädyit Gambiittiin pelaamaan
shakkia?
Olen 57-v, asun Korsossa, töissä Solteqissa. Siirrot opin 13-vuotiaana, Iisalmen Shakkikerhoon menin 14-vuotiaana. Pelasin tuolloin vielä jalkapalloa samaan aikaan. 1990-luvulla tutustuin remiläisiin pelaajiin. Aloin pelaamaan Remin peli-illoissa. Ja tätä kautta lopulta Gambiittiin.
Osallistuin IisSK:n järjestämään Runnin turnaukseen 1978 ja voitin nuorten sarjan. Itä-Suomen Shakkiliiton mestaruuden voitin vuonna 1984 Rantasalmella pitkässä pelissä. Opiskellessani Raahessa kävin Raahen Linnoituksen peli-illoissa. Muutin Helsinkiin vuonna 1987. Pelasin useissa paikoissa, mm. Kultaisessa Härässä, jossa pelattiin tasokasta blixtiä. Ja mukamas kokeneena pikapelaajana kävin kerran Pauligin huvilan vartin peli-illassa, jonka voitin häviöttömällä tuloksella, mitä kaverit sitten ihmettelivät Iisalmessa. Tulokset olivat Ilta-Sanomissa.
Pelasin vielä kirjeshakkia Suomi-Kanada ja Suomi-Ruotsi -maaottelut. Sain pronssisen mitalin viiden maaottelupelin voittamisesta. 1992 pääsin 5. sijalle Vantaan avoimessa mestaruusturnauksessa. 1999 kävin Australiassa, pelasin Xmas Swiss -turnauksen 6.12.1999, jossa oli pelaajia 93. Sijoitus jaettu 5. sija tulos 5/7. Pelasin mm. Ian Rogersia vastaan.
2. Miten kuvailisit pelityyliäsi?
Tulee pelattua usein liian optimistisesti.
3. Tavoitteesi shakissa seuraavalle kahdelle vuodelle (henkilökohtaisesti /
joukkue)?
Seuraavan parin vuoden kuluessa pyrin saamaan lukuni sille tasolle, jossa olin n. 15 vuotta sitten. Pelaan divarin pelejä sekä joukkuepikapelejä jossain Gambiitin joukkueista.
4. Peliesimerkki
Pelasin kirjeshakkia nuorten SM-kisoissa sekä maaottelussa Suomi – Englanti 17-vuotiaana. Nuorten SM-kisoissa kirjeshakissa pääsin sijalle 4. Peliesimerkki on tuolta ajalta, joskus vuodelta 1980.
5. Sana on vapaa / terveiset gambiittilaisille
Kaikki pandemiatkin loppuvat aikanaan. Mukavaa päästä joskus normaaliin.