Pelaajaesittelyssä Aulikki Ristoja

Selo 1545 / Elo 1564 / ICCF 2104

1. Kerro lyhyesti kuka olet ja kuinka päädyit Gambiittiin pelaamaan shakkia?

Tapahtumat ennen shakkikerhoon liittymistä 

Opin siirrot lapsena kotona, kun äiti ja isä pelasivat shakkia ilta-aterian jälkeen. Ei ollut televisiota, joten oli aikaa harrastaa erilaisia pelejä. Äiti saattoi voittaa shakissa, mutta silloin käännettiin lauta toisin päin ja sieltä löytyi mylly. Siinä isä voitti meidät kaikki aina.

Varsinainen shakkiharrastukseni isossa mielessä syttyi Karhupuiston isolla shakkilaudalla kesällä 1971. Ensimmäiseen turnaukseen osallistuin vuodenvaihteessa 1971-72. Se oli avoin HM, joka pelattiin Viipurilaisessa osakunnassa. Vuonna 1972 pelasivat Fischer ja Spasski legendaarista MM-otteluaan Reykjavikissa. Aloin aktiivisesti kerätä leikekirjaa shakkipalstoista. Ensimmäiseen naisten SM:ään osallistuin 1972. Nimeni oli silloin vielä Näsänen. Saavutin heti hopeaa, joten tietenkin innostuin kunnolla ja aloin opiskella lisää teoriaa. Olin aiemmin jo ostanut Eero Böökin Shakkitaidon ja lainannut kirjastosta shakkikirjoja. Tuolloin liityin Gambiittiin, koska minua sinne houkuteltiin.

Taustaani työelämästä

Olin aiemmin töissä WSOY:ssä kustannustoimittajana. Tuolloin sain pyynnön kirjoittaa shakkikirja aloittelijoille. Niin sai alkunsa Thomaksen kanssa kirjasarja Shakki 1-3. Ne koottiin myöhemmin yksiin kansiin pikkujättiläiseksi. Södikan jälkeen olin Valittujen Palojen Tietokirjatoimituksessa toimituspäällikkönä. Jäin sieltä aikuisopintovapaalle jatkaakseni opintojani. Tein teoreettiseen filosofiaan lisensiaatintyöni Shakin estetiikasta -- Dynamiikan nautinto ja älyllinen kauneus shakkipelissä (1989).

Olin 1990-luvun alussa opettajana Porolahden peruskoulussa ja 10-luokan luokanvalvojana. Perustin kouluun shakkikerhon. Koulun parhaat pelaajat olivat ala-asteella oleva Riku Molander ja muutaman luokan häntä ylempänä ollut Timo Konttinen. On ollut hienoa nähdä, että he myöhemmin saivat myös todellisen kipinän ja kehittyivät hyviksi pelaajiksi. Rikuhan oli Thomaksen yksityisoppilaanakin sitten myöhemmin.

90-luvun puolivälissä auskultouduin filosofian opettajaksi ja pääkouluinani olivat Itäkeskuksen aikuis- ja päivälukio. Opetin siellä myös psykologiaa ja elämänkatsomustietoa. Olin myös lyhyen ajan Sörkan vankilassa äidinkielen opettajana.

Äänikirjoja luin Celiassa näkövammaisille yli 25 vuotta. Se työ alkoi siitä, kun minua pyydettiin lukemaan äänikirjoiksi kirjoittamamme Shakki 1 ja 2.

Kun pääsin opettajan hommista eläkkeelle olen voinut paremmin keskittyä muihinkin harrastuksiini, joista shakki on tietenkin edelleenkin tärkein. Harrastan myös pokeria, pidän kovasti backgammonista, mutta sitä olen pelannut aika vähän viime aikoina.
 
2. Miten kuvailisit pelityyliäsi? 

Olen epätasainen pelaaja. Kun on hyvä motivaatio ja fiilis kohdallaan, tuntuu että voisin voittaa suunnilleen kenet tahansa. Ikävästi asia on myös vice versa, sujuvasti voin hävitä kenelle vaan, jos ei ole tsemppishalu kohdallaan. Olen hävinnyt monta peliä, vaikka olen alussa voittanut jopa upseerin. Yritän opetella malttia ja rauhallisuutta. Tätä joudun jatkuvasti itselleni hokemaan. Se liittyy aivan olennaisesti shakin psykologiseen puoleen: kun on päässyt voitolle, herkästi luulee pelin jo ratkenneen, vaikka silloin täytyy olla edelleen hyvin tarkkana.

Petteri Paronen esitti aikoinaan eräässä seurueessa hauskan kysymyksen: ”Kuka on Ristojan perheen aggressiivisin pelaaja?” Yllättävästi Petterin mielestä minä olen. En voinut kuin ihmetellä ja todeta, että no joo kaikki muut kolme osaavat nähdä kestääkö hyökkäys, minä vain hyökkään osaamatta laskea, kestääkö uhraukseni yms. Kalle Ojasen ohjeen mukaisesti: ”Silmät kiinni ja kaasua!”

Olen kokenut kovia. Siinä on se hyvä puoli, että olen jossain mielessä vahvistunut. Pumpulista on paha ponnistaa. Samasta asiasta kertoo tuttu lausahdus: Ei tyyni meri taitavaa purjehtijaa tee, myrskyä siihen tarvitaan. Toivottavasti olen jotain oppinut.

1980-luvulla oli vielä sääntö, että SM-kisoissa mestari säilyttää arvonsa, vaikka samaan pistemäärään päätyisi muita. Olen kaksi kertaa ollut tällaisessä tilanteessa Lena Laitisen kanssa, jolloin mestaruuden puolustajana hän säilytti mestaruuden. Lena on kilpakumppaneistani ”rakkain viholliseni”. Meillä on hienoja muistoja Luzernin shakkiolympialaisista 1982 ja Hyéresistä naisten kv-turnauksesta. Nykyään Suomen mestaruudesta pelataan uusinta saman pistemäärän saavuttaneiden kesken.

3. Tavoitteesi shakissa seuraavalle kahdelle vuodelle (henkilökohtaisesti / joukkue)? 

Olen voittanut naisten SM:n vuosina 1979, 1988 ja 2000. Mitaleita näiltä neljältä vuoskymmeneltä olen saanut yhteensä 13. Olen edustanut Suomea shakkiolympialaisissa viisi kertaa. Haifa 1976, Buenos Aires 1978, Luzern 1982, Thessaloniki 1988 ja Istanbul 2000. Paras eloni on ollut 2045. Taisi olla jonkin aikaa 1990-luvun alussa. Olen onnistunut pudottamaan selolukuani reippaasti yli 400 pistettä. Syynä ennen kaikkea se, että olen suotta osallistunut turnauksiiin ilman minkäänlaista motivaatiota. Pelaamisesta täytyy aina voida nauttia.

Ihan ensimmäinen ulkomainen turnaus, johon osallistuin, oli ylioppilaiden joukkue-MM Englannissa Teessidessa 1974. Olimme kesällä menneet Thomaksen kanssa kihloihin Nizzassa, jonne lähdimme seuraamaan shakkiolympialaisia. Naimisiin menimme vielä samana vuonna marraskuussa, jonka jälkeen virallinen nimeni on Lehtimäki-Ristoja.

Kun shakista on puhe, on tietenkin otettava puheeksi myös poikamme Jan ja Samu. Kuten hyvin tiedätte Jan on Thomaksen tapaan FM, Samu on mestari, jonka seuraava tavoite tietenkin on FM. Korona-ajan vuoksi moni kiinnostava ulkomainen turnaus on peruutettu. Tässä mielessä minä ja Samu suremme eniten niitä, koska olemme eniten matkustaneet. Senioriturnauksia on vuosittain neljä, koska henkilökohtaisten EM- ja MM-turnausten lisäksi on molemmissa vielä joukkuekisat. Riippuen siitä, kuinka kaukana ne on järjestetty ja kuinka kalliita ovat matka- ja hotellikulut, olen pyrkinyt osallistumaan niihin.

Pelasin viime vuosisadalla aika paljon kirjeshakkia. Paras saavutukseni on LIMC, kun pääsin naisten MM-finaaliin. Lukuni on 2104. Olen ajoittain pohtinut, josko jatkaisin sillä suunnalla, koska nykyään voi pelata emailitse, mutta toistaiseksi se on jäänyt.

Nyt korona-aikana olen pelannut erittäin paljon lichessisssä. Viikossa on monta säännöllistä turnausta, jotka aina pelaan. Joskus voisi pohtia, miksi aina, kun ei joka kerta ole riittävää fiilistä? Voisi jopa sanoa, että pelaan liian paljon, sillä ajoittain tilttaan ja jatkan pelaamista myöhään illalla ja häviän jokaisen pelin. Kiukuttelen ja päätän, että vasta voiton jälkeen pääsen nukkumaan. Onneksi se on toteutunut joka kerta, kun vihdoin saan vastaan heikomman pelaajan. (Thomaksen havainto minulle: lichess merkitsee liikaa chessiä!).

Blixtin joukkuekisat ovat aina olleet vuoden päätapahtumia. Olen mielelläni osallistunut niihin ja jatkossakin toivon pääseväni mukaan.

4. Peliesimerkki

5. Sana on vapaa / terveiset gambiittilaisille 

Haluan luonnollisesti edistää naishakkia ja niin muodoin toivoisin kerhommekin piiriin naispelaajia lisää. Aiemmin meillä on ollut I-HSK:n aikoina naisjoukkuekin joukkue-blixteissä. Saimme Kurikan kisaa varten Niina Koskelan ykköpöydälle, joten tunnelmaa oli. Nyt kun shakkibuumi on Netflixin Queen´s Gambit -sarjan myötä vielä päällä, mutta herkästi hiipumassa, olisi hyvä jotenkin reagoida.

Korona estää kokoontumiset, mutta voisimmeko keksiä jotakin muuta keinoa. Sinänsä sukupuoli ei ole tässä se issue, vaan ylipäätään uusien harrastajien mukaan saaminen kerhon piiriin. Miten ja missä, siinä se pulma?!

6.  Kenet haastat pelaajaesittelyyn seuraavaksi?
 
Haastan seuraavaksi Samu Ristojan.

 

Kuva: Kalle Kumpulainen