Shakkiseura Gambiitti toivottaa kaikille oikein hyvää joulunaikaa ja uutta vuotta! Toivottavasti tulevana shakkivuotena päästään taas pelaamaan kasvokkain mahdollisimman pian. Menestystä ja hyviä pelejä vuodelle 2021!
Joulutehtävässä nappulat muodostavat tonttulakin. Kuinka siirtovuorossa oleva musta tekee lakin huipun muodostavasta valkeasta kuninkaasta nopeimmin matin? Musta hyökkää kuvan ylälaitaa kohti.
1. Kerro lyhyesti kuka olet ja kuinka päädyit Gambiittiin pelaamaan
shakkia?
Olen 51v. koronan takia tällä hetkellä lomautettuna oleva kokki Tikkurilasta.
Shakkisiirrot opin isältäni 6-vuotiaana. Ensimmäinen turnaukseni oli Iisalmen Runnin turnaus vuonna 1978, jossa sijoituin kolmanneksi alle 10v. sarjassa. Viimeisellä kierroksella pari vuotta minua nuorempi vastustajani nousi tuolille seisomaan ylettyäkseen tekemään minusta alarivin matin - itku tuli.
Äkkiähän tuosta tietysti toivuttiin ja jatkoin pelaamista Hakunilan Riennossa vuoteen 1995 asti, jolloin liityin Remiin. Remin ja Garden yhdistymisen myötä nykyään siis pelaan Gambiitissa.
80-luvun loppupuolella ja 90-luvun alussa pelasin suurimman osan tuloksellisesti hyvistä peleistäni. Voitin useita virolaispelaajia, kuten M.Nei, M.Tsöganova, I.Svörjov, O.Tarakanov ja A.Hermlin. Aarnen voitin peräti kahdesti, mutta tappiolle silti jäin kuudessa keskinäisessä pelissämme (+2 =1 -3). Vaihto-oppilasvuotenani 1987-88 voitin Michiganin nuorten mestaruuden ja USA:n nuorten mestaruusturnauksessa hävisin voittajalle puoli pistettä tuloksella 5,5/7. Lopullinen sijoitus 32. (846 pelaajaa; heh). Suomessa onnistuin jopa kerran voittamaan A-ryhmän; toki karkuun piti lähteä sodankylään asti tätä varten.
2000-luvulla pelaaminen vähentyi selvästi. Nykyään pelaan käytännössä vain joukkuepelejä ja nopean shakin kotikisat, jos aikataulut sallii. Lichessissä pelailen myös jonkin verran.
2. Miten kuvailisit pelityyliäsi?
Pelityylini on kyllä aina vaihdellut aika paljon tilanteen mukaan (peliajat,vastustaja,turnaustilanne, jne.) Nuorena hyökättiin raivokkaasti materiaalista välittämättä (Eccun opein!) ja nykyään kamaa menee, mutta koitetaan ehkä vähän enemmän etsiä ja luoda vastustajalle heikkouksia. Sekavaa, mutta hauskaa!
3. Tavoitteesi shakissa seuraavalle kahdelle vuodelle (henkilökohtaisesti /
joukkue)?
Henkilökohtaisia tavoitteita ei varsinaisesti ole. Tietysti joitain hienoja yksittäisiä pelejä varmaan vielä tulee... Gambiitin joukkue-SM-mitalikahvitilaisuudessa olisi kiva piipahtaa lähivuosina!
4. Peliesimerkki
Peliesimerkin valinnassa oli vähän vaikeuksia, mutta päädyin peliin Ehlvest-Kosonen (simultaani Helsinki 1988). Peli ei ollut ihan parhaita jälkilyyseissä, mutta asenne oli kohdillaan; kunua kohti kovaa... Jaan kuului tuohon aikaan maailman top 20 pelaajiin ja sijoittui mm. World cupissa Belfortissa kolmanneksi Kasparovin ja Karpovin jälkeen. Parhaimmillaan Ehlvest oli elolistalla vuonna 1991 sijalla 5.
5. Sana on vapaa / terveiset gambiittilaisille
Kuten viisas mies sanoi aikanaan: "Shakilla - kuten musiikilla ja rakkaudella - on kyky ja taito tehdä ihminen onnelliseksi."
Toivottavasti päästään pian pelaileen - stay safe!
6. Kenet haastat pelaajaesittelyyn seuraavaksi?
Jari Hiltuselta vois vähän kysellä...
Kuvat: Kalle Kumpulainen (henkilökuva) ja Marko Kosonen (lehtiartikkeli ja pelipöytäkirja)
1. Kerro lyhyesti kuka olet ja kuinka päädyit Gambiittiin pelaamaan
shakkia?
Olen 55 vuotias eläkkeellä oleva mikrotukihenkilö,
kansainvälinen shakkituomari ja kirjeshakki mestari. Olin melkein
kymmenen vuotta lähes pelaamatta shakkia kunnes ollessani vuonna 2018
jyväskylässä pikashakin SM joukkue pikapelikilpailuissa tuomarina, houkutteli
edesmennyt ystäväni Kari Eklund minut jälleen pelaamaan ja luontevasti samalla
Gambiitin jäseneksi.
2. Miten kuvailisit pelityyliäsi?
Koitan pelata mahdollisimman monipuolisesti hiukan sen mukaan kuka on vastassa,
mutta viihdyn taktisissa sokkeloissa joskus ehkä hiukan riskiäkin ottaen..
3. Tavoitteesi shakissa seuraavalle kahdelle vuodelle (henkilökohtaisesti /
joukkue)?
Koitan mahdollisuuksien mukaan pikkuisen nostamaan vahvuuslukuani lähi vuosina,
mutta ennen kaikkea nauttimaan jännistä turnauspeleistä. Joukkuepelaajana pyrin
pelaamaan enemmän varmanpäälle kuin henklökohtaisissa peleissä, tässä olen
toistaiseksi Gambiitissa onnistunut sillä en vielä ole sarjapeleissä hävinnyt
yhtään peliä, ( muistaakseni 4 tasapeliä ja 3 voittoa parina vuonna) .
4. Peliesimerkki
Ehkä mieluisin turnauspelini julkaistiin Avoinlinja shakkilehdessa aikoinaan:
5. Sana on vapaa / terveiset gambiittilaisille
Toivottavasti tämä ärsyttävä korona-aika loppuisi mahdollisimman nopeasti, jos
vaikka ensi vuonna jo pääsisimme normaalisti pelaamaan shakkikisoihin. Hyvää
loppuvuotta kaikille Gambiittilaisille.
6. Kenet haastat pelaajaesittelyyn seuraavaksi?
Esitän Marko Kososta seuraavaan pelaaja esittelyyn.
Gambiitin nopean shakin syysturnaus pelattiin Kafnetissa lauantaina 24.10. Koronavirustilanteen vuoksi osanottajien lukumäärä rajattiin korkeintaan kahteenkymmeneen. Kilpailuun osallistui lopulta 14 pelaajaa, jotka pelasivat kuusi kierrosta tasaselojärjestelmällä.
Pelilaudat aseteltiin Kafnetissa väljästi.
A-ryhmässä kilpailun ennakkosuosikit Johanna Paasikangas ja Kimmo Karvinen olivat odotetun vahvoja. He pelasivat keskenään tasapelin ja voittivat kaikki muut pelinsä keräten 5,5/6 pistettä. Vertailussa Gambiitin Karvinen oli tällä kertaa parempi voittaen A-ryhmän ja turnauksen.
B-ryhmä oli erittäin tasainen kaikkien pelaajien mahtuessa yhden pisteen sisään lopputuloksissa. Ryhmän voittajaksi selviytyi Gambiitin Pauli Laitinen kolmella pisteellä. Kahdessa ja puolessa pisteessä Paulin jäljessä oli kolme pelaajaa.
Johanna Paasikangas ja Kimmo Karvinen keräsivät 5,5/6 pistettä.
A-ryhmä
1 Karvinen Kimmo Gambiitt 2100 5,5
2 Paasikangas Johanna EtVaS 2192 5,5
3 Järnström Henrik ESK 1773 3,5
4 Teräsalo Kari EtVaS 1706 3,5
5 Ertbjerg Per I-HSK 2063 3,0
6 Mannberg Henry Gambiitt 1897 2,5
7 Moilanen Teppo HyvSK 1834 2,0
B-ryhmä
8 Laitinen Pauli Gambiitt 1557 3,0
9 Heino Pessi EtVaS 1667 2,5
10 Laitinen Jarmo Gambiitt 1617 2,5
11 Pesonen Harri I-HSK 1406 2,5
12 Kauppinen Janne LauttSSK 1506 2,0
13 Paasikangas Eino LoimSK 1368 2,0
14 Havumäki Asko LoimSK 1476 2,0
Kierrokset: 1. kierros klo 10.30, 6. kierros n. klo 17.00
Osanottomaksu:
Aikuiset: 10 €
Nuoret: 10 €
Ilmoittautuminen ja tiedustelut:
Kalle Kumpulainen (ktkumpul@gmail.com, puh. 050 443 1762) ja Henry Mannberg (puh. 045 631 3918)
Lisätiedot:
Kilpailuun otetaan mukaan ilmoittautumisjärjestyksessä korkeintaan 20 pelaajaa.
Kilpailussa pelataan kuusi kierrosta nopean shakin ajoin.
Peliparit muodostetaan tasaselojärjestelmällä.
Kilpailussa ei jaeta palkintoja.
Kilpailussa noudatetaan voimassa olevia Suomen Shakkiliiton koronavirus- ja kasvomaskiohjeistuksia. Pelitiloissa suositellaan noudatettavan koko kilpailupäivän ajan Vantaan kaupungin 1.10.2020 voimaan tullutta suositusta kasvomaskin käytöstä julkisissa sisätiloissa.
Kilpailun pelejä ei pääse katsomaan, vaan pelitiloihin on pääsy ainoastaan toimitsijoilla ja pelaajilla.
Kilpailutulokset julkaistaan. Tulokset välitetään internetissä tasaselo-tulossivustolle ja selolaskentaan. Tuloksia, kuvia ja videoita voidaan toimittaa julkaistavaksi myös muilla verkkosivuilla, teksti-tv:ssä, televisiossa, sanoma- ja aikakauslehdissä, sosiaalisessa mediassa sekä Suomen shakkiliiton hallinnoimissa video- ja valokuvagallerioissa.
Kilpailujen yhteydessä osallistujia voidaan kuvata ja videoida.
Kauden 2020-21 SM-sarja jatkui lauantaina 17.10. Gambiitti 3:n matkatessa Lahteen. Gambiitin muut ottelut siirrettiin keväälle 2021 vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi.
Gambiitti 3
Kolmosjoukkueemme kohtasi vierasottelussaan Lahden Shakin kakkosen. Ennakkokaavailuissa ottelusta odotettiin tasaista, vaikka isännät lähtivätkin otteluun pienoisena ennakkosuosikkina. Tiukasta taistelusta huolimatta kotijoukkue oli tällä kertaa hieman parempi, ja Gambiitin oli tyytyminen 1,5-3,5 häviöön. Mikko Tiilikainen voitti hienosti oman pelinsä ja Janne Hytönen otti tasapelin etukäteen kovemmasta vastustajastaan.
1. Kerro lyhyesti kuka olet ja kuinka päädyit Gambiittiin pelaamaan
shakkia?
Olen oppinut siirrot viiskyt/kuuskutluvun (7-8v.) taitteessa isältäni joka antoi tornitasoituksen alkuvaiheissa ja eihän siinä kauan mennyt kun muuttui toisinpäin! Kilpapelit alkoivat työpaikkasarjoissa 70-luvun puolella ja sieltähän se into kasvoi ja työkaveri sai houkuteltua oikein seuraankin Hakriin joka muuttui HM-93:ksi ja vaihtelevalla menestyksellä tuli srj-otteluita pelattua. Ensimmäisistä henkilökohtaisista kisoista mieleen tulee HM-turnauksen C-ryhmän voitto 9/9 tuloksella ja siitä saatu kuparipokaali!
2. Miten kuvailisit pelityyliäsi?
Pelityylini on omintakeinen teorioista välittämätön hyökkäys vaihtoja kaihtamatta ja sillä on saanut varsinkin pikapeleistä mestareistakin voittoja m.m. joukkueblixteistä useampana vuotena viimeisin talin turnauksesta Harri Hurmeesta!
3. Tavoitteesi shakissa seuraavalle kahdelle vuodelle (henkilökohtaisesti /
joukkue)?
No tavoitteena on vielä päästä 1800 selon paremmalle puolelle,1lk tuli 80-luvulla saavutettua ja pelokin parhaimmillaan ylitti 2000 rajan mutta ikä ja sen myötä sairaudet ovat vieneet parhaan terän! Joukkuetta kun pystyisi vielä 2017 malliin auttamaan jolloin tuli mest.ehd.vastaan tasuri ja pari 1lk peluriakin kaatui niin hyvä olisi.
4. Peliesimerkki
Peliesim.sijaan (kun pöytäkirjat kateissa) sallittaneen muistotarinaa rautatieläisten pohjoismaisista mestaruuskisoista Kööpenhaminasta!? Meillä oli peli Norjaa vastaan ja minä olin tekemässä kahden siirron mattia kun tasku pärähti soimaan, puh oli unohtunut päälle kun pidin sitä aina auki kun mahdollista kun tytär oli menossa leikkaukseen!? No tein matin ja vastustaja kuittasi tappionsa sekä taululla loisti voittoni mutta jonkun ajan kuluttua olin tuomareiden kuulustelussa kun ruotsalaiset olivat tehneet protestin ja sinne meni piste!
Sitten oli Tanskaa vastaan peli ja olin ratsun tappiolla kun kapteenimme shakkimestari Antero Natri tuli suputtamaan:"Jarmo nyt tarvitaan voitto!" No jollain ihmeellä sain sen voiton kaivettua ennalta kovemmasta vastustajastani ja nousin jakamaan pöytäpalkintoakin joka arvonnassa päätyi Norjalaiselle! No meni joku viikko kun sain kotiini kirjeen Antero Natrilta :"Jarmo sinulle kuului pöytäpalkinto!" Ja hopeinen solmioneula oli mukana kirjeessä!!!
5. Sana on vapaa / terveiset gambiittilaisille
Toivon liigaan ja 1.-divisioonaan menestystä ja pelionnea koviin otteluihin kaikille pelureille!
Torstain peli-illat Asukastila Kafnetissa on toistaiseksi peruttu vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi. Tiedotamme tilanteesta uudelleen, kun peli-illat päästään taas käynnistämään.
1. Kerro lyhyesti kuka olet ja kuinka päädyit Gambiittiin pelaamaan
shakkia?
Olen pelannut shakkia varhaislapsuudestani alkaen. Ensimmäiset shakkipelini pelasin isäni ja kummisetäni kanssa 6-vuotiaana. Innostuin pelaamisesta sen verran paljon, että vanhempani selvittivät paikallisen Shakkiseura Remissin yhteystiedot ja toivat minut peli-iltoihin mukaan. Kävin pelaamassa Remin peli-illoissa muutaman vuoden ala-asteen ensimmäisten luokkien aikana, mutta kymmenvuotiaana pelaamiseeni tuli tauko.
Pääsin shakkiin uudelleen mukaan yläasteella, kun osuin samalle luokalle muiden shakinpelaajien kanssa. Yläasteen ja lukion aikana kiersin kaikki mahdolliset koululaiskilpailut, ja joukkuekilpailuista onnistuimme joukkueideni kanssa keräämään kasan mitaleja SM-kilpailuista asti. Yläasteella aloin pelaamaan uudelleen Remissä, jonka riveissä pelaaminen jatkui Garden kanssa yhdistymiseen asti.
Gambiitissa olen onnistunut keräämään kasan erilaisia tehtäviä, ja minua voisi kuvailla jonkinlaiseksi Gambiitin jokapaikanhöyläksi. Toimin Gambiitissa taloudenhoitajana, tiedottajana ja hallituksen jäsenenä, minkä lisäksi vastaan nettisivuistamme ja turnauksiemme järjestämisestä. JSM:ssä olen pelannut suurimmaksi osaksi Gambiitin kakkosjoukkueessa.
2. Miten kuvailisit pelityyliäsi?
En ole koskaan ajatellut pelaamistani tietyn tyylin kautta, mutta peleissäni on havaittavissa eri tyylisiä kausia. Koulukisavuosina pelaamaan opetellessani pelityylini oli melko asemallinen, ja tavoittelin peleissä edullisiin loppupeleihin pääsyä.
Myöhemmin koin erityisesti blixtissä vaiheen, jossa pyrin todella aktiivisiin peleihin nopealla kehityksellä. Nykyään viihdyn mielelläni puoliavoimissa asemissa, joissa on tilaa ja aikaa pienille kevytupseerimanöövereille ja hyvin valmistelluille sotilasmurroille.
3. Tavoitteesi shakissa seuraavalle kahdelle vuodelle (henkilökohtaisesti /
joukkue)?
Viime vuosina olen pelannut ainoastaan joukkuepelit keskittyen pelaamisen sijaan kilpailujen järjestämiseen ja tuomarointiin. Tänä kesänä harjoittelin ja keskityin shakkiin pitkästä aikaa, ja löysin pitkästä aikaa uudenlaista intoa pelaamiseen. Lähiaikojen tavoitteenani on pelata pitkän tauon jälkeen paljon kisoja. Ensisijaisesti tarkoituksenani on nauttia pelaamisesta, mutta pyrin samalla parantamaan omia heikkouksiani ja syventämään pelisuunnitelmiani. Pelitaso olisi mukava nostaa uudelle sataluvulle.
Tuomarina minulle myönnettiin viime vuonna kansallisen shakkituomarin arvo. Pidän loppuvuoden ja mahdollisesti ensi kevään tuomarointitaukoa muista kuin Gambiitin järjestämistä kilpailuista, mutta sen jälkeen tavoitteenani on alkaa keräämään FIDE-tuomarin arvoon tarvittavia näyttöjä.
Joukkuekilpailuissa toivon Gambiitin pärjäävän mahdollisimman hyvin ja toivottavasti menestymme jonkin verran SM-liigassakin. Oman seuran hyvät tulokset ja kerhokaverien hienot voittopelit lämmittävät aina mieltä, vaikka ei itse pelaamaan pääsisikään.
4. Peliesimerkki
Valitsin peliesimerkiksi liigapelini Miitrei Sorsaa vastaan vuodelta 2010. Pelasimme silloin I-divisioonan vieraspelin Turussa TuTS:n pudottua SM-liigasta divariin yhden kauden ajaksi. Joukkueellemme kävi ottelussa huonosti hävitessämme 1-6, mutta onnistuin omassa pelissäni hyvin.
En ollut silloin vielä pelannut shakkimestareita vastaan klassisin peliajoin, joten jännitin pelin alussa melko paljon. Molemmin puolin varsin passiivisena alkanut peli keskittyi keskipelissä upseerimanöövereihin, joiden avulla onnistuin pääsemään niskan päälle. Siirron 30 kohdalla sain paketoitua mustan passiiviseen puolustusasemaan, jossa järkevät vaihtoehdot olivat todella vähissä. Loppupelissä realisointini ei ollut kovin tehokasta, ja annoin mustalle turhaan aktiivisia mahdollisuuksia, mutta kokonaisuutena peliin voi olla tyytyväinen.
5. Sana on vapaa / terveiset gambiittilaisille
Yritetään pysyä terveinä ja nautitaan peleistä mahdollisuuksien mukaan. Otan mielelläni vastaan nettisivuille julkaistavaksi shakkitarinoita, turnauskertomuksia ja pelianalyysejä. Ehdotuksia voi lähettää minulle esimerkiksi sähköpostitse.
Shakin SM-sarja käynnistyi lauantaina 12.9. II- ja III-divisioonan otteluilla SM-liigan ja I-divisioonan aloituksen siirryttyä lokakuulle. Gambiitin joukkueista 3. ja 4. pääsivät aloittamaan kautensa kotiotteluilla.
Gambiitti 3
Kolmosjoukkueemme kohtasi Käpylän Shakkikerho 3:n. Gambiitti lähti otteluun ennakkosuosikkina selvästi korkeampien selolukujen turvin. Pelit onnistuivat hienosti, ja kotijoukkue otti ottelusta varman 4-0 voiton.
Gambiitti 3 - KäpSK 3 4-0
Tiilikainen Mikko - Akkanen Timo 1-0
Mannberg Henry - Toivola Timo 1-0
Hiltunen Jari - Mäkinen Matti 1-0
Koskinen Erkki - Wahlbäck Stefan ½-½
Lehtelä Antti - Hiisiö Pasi 1-0
Gambiitti 4
Nelosella oli vastassaan EtVaS:in yllätysvalmis nuorisojoukkue. Ottelussa ei tällä kertaa nähty suurempia yllätyksiä kotijoukkue Gambiitin hakiessa 3-1 voiton. Gambiitin riveissä ensimmäistä kertaa pelannut Juho Kahlos voitti hienosti debyyttipelinsä.
Gambiitti 4 - EtVaS 5 3-1
Laitinen Jarmo - Aapola Volter 0-1
Ristoja Aulikki - Patosalmi Samu ½-½
Laitinen Pauli - Jungman Juha 1-0
Hytönen Janne - Lallukka Eloisa 1-0
Kahlos Juho - Patosalmi Aarne 1-0
Laudat aseteltiin väljästi ja moni käytti pelatessa kasvomaskia
Nopean shakin SM-kilpailut pelattiin 22.-23.8.2020 Helsingissä. Lauantaina oli vuorossa henkilökohtainen kilpailu ja sunnuntaina joukkuekisa. Gambiitista osallistui henkilökohtaiseen kilpailuun kolme pelaajaa. Sunnuntain joukkuekisaan lähdimme kolmella joukkueella.
Suomen Shakkiliiton uusi kasvomaskisuositus oli kilpailuissa voimassa, ja lähes kaikki pelaajat pelasivat maskin kanssa. Pelejä ei oman pelin päättymisen jälkeen saanut jäädä saliin seuraamaan, vaan pelaajat levittäytyivät Shakkiareenalle turvavälit silmällä pitäen.
Nopen shakin SM 22.8.
Kilpailussa pelattiin 9 kierrosta 15 minuutin peliajoin 5 sekunnin siirtolisällä. Gambiitista kilpailuun osallistuivat Markus Kiili (selo 2162, alkusijoitus 11.), Kalle Kumpulainen (2052, 12.) ja Jere Louhivaara (2018, 14.). Yhdeksän tiukan kierroksen jälkeen parhaiten suoriutui Kiili, joka keräsi kilpailusta 5/9 pistettä ollen kilpailun 10:s. Kumpulaisen sijoitus oli 16:s (4,5) ja Louhivaaran 23:s (4).
Nopean shakin suomenmestaruuden voitti SK Ninjan Tapani Sammalvuo (7,5). Samaan pistemäärään yltänyt MatSK:n Toivo Keinänen otti hopeaa ja LahS:n Jyrki Kiltti (7) pronssia. Onnittelut mitalisteille! Linkki kilpailun tuloksiin
Markus Kiili sijoittui kilpailussa kymmenen parhaan joukkoon
Nopean shakin JSM 23.8.
Nopean shakin joukkuesuomenmestaruutta lähti tavoittelemaan 15 joukkuetta. Gambiitti osallistui kilpailuun kolmella joukkueella. Kärkijoukkueemme oli sijoitettu ennen kilpailua kärjen tuntumaan viidenneksi kovimmalla keskivahvuudella. Kilpailu oli kovatasoinen, ja muut joukkueemme sijoittuivat alkukaavailuissa kymmenen parhaan ulkopuolelle.
Suomenmestaruuden voitti Etelä-Vantaan Shakki (14 joukkuepistettä, 19,5 pelipistettä) voittaen kaikki joukkueottelunsa. Hopeaa otti Shakkikerho Ninja (11 jp, 19,5 pp) ja pronssia Vammalan Shakkikerho (10 jp, 19 pp). Gambiitin joukkueiden sijoitukset olivat:
Gambiitin tiistaivartit Shakkiareenalla on toistaiseksi peruttu vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Jos tilanne paranee syksyn aikana, tiedotamme varttien käynnistymisestä Gambiitin kotisivuilla, Facebook-sivullamme sekä Shakkifoorumissa.
Peruutus ei vaikuta torstain peli-iltoihin Kafnetissa, joiden järjestäminen jatkuu toistaiseksi normaalisti.
Tämän viikon maanantaista 17.8. alkaen Suomen shakkiliiton alaisissa kilpailuissa käytetään lähtökohtaisesti kasvomaskeja vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi. Linjauksesta voidaan poiketa, jos molemmat pelaajat sopivat keskenään ilman maskia pelaamisesta.
Suomen shakkiliitolla on mahdollisuus osallistua Bridgeliiton ensi viikolla tekemään kasvovisiiritilaukseen. Jos kilpailujen pelaaminen kasvovisiirillä kuulostaa maskia paremmalta vaihtoehdolta, voit ilmoittautua mukaan visiiritilaukseen Kalle Kumpulaiselle (ktkumpul@gmail.com, puh. 050 443 1762). Kalle ilmoittaa Gambiitin tilausmäärän Shakkiliitolle sunnuntaina 23.8. Visiirien hinta riippuu tilausmäärästä (6 tai 6,5 € / kpl).
1. Kerro lyhyesti kuka olet ja kuinka päädyit Gambiittiin pelaamaan
shakkia?
Shakin säännöt olen osannut jo lapsesta lähtien, mutta
vasta kuudennella luokalla alkoi viikoittainen pelaaminen kun koulussamme
alkoi shakkikerho. Kauaa ei mennyt kun moni meistä jo päihitti kerhon vetäjän.
Korson yläasteelle siirryttyäni sitten menikin jokainen ruokavälitunti shakkia
pelatessa, eikä haasteesta ollut puutetta kun meitä ohjeisti Gambiitin oma
Timo Rönnqvist (tuolloin mestaritason pelaaja). Eikä mennyt kauaa kun lähdin
Koivukylään kokeilemaan Remin peli-iltoja, joissa oli alkuaikoina jopa 30
pelaajaa.
Nuorena tuli käytyä kaikki koululais/nuorten kisat, mutta heti kun ei enää
niihin päässyt, jäi pitkien pelaaminen vain JSM-peleihin. Paljon olen
kuitenkin pelannut blixtiä ja rapidia ja olenkin aina mieltänyt itseni enemmän
pikapelipelaajaksi, vaikka nopea shakki tuntuu luontuvan usein jopa paremmin.
Gambiittiin päädyin kun päätimme Garden kanssa yhdistää voimamme, mikä on
vaikuttanut erittäin hyvältä päätökseltä.
2. Miten kuvailisit pelityyliäsi?
Pelityylini pyrkii usein agressiiviseen hyökkäykseen tai erittäin
kaksiteräisiin tilanteisiin. Myös taipumusta on testata kuinka hyvin
vastustaja osaa hyökätä, eli nappaan usein tarjotun nappulan ja koitan löytää
oikeat puolustussiirrot ja realisoida sitten materaaliylivoimalla.
Täydellistä
teorian osaamattomuutta pyrin korvaamaan sillä että koitan mennä
eriskummallisiin jatkoihin avauksissa, jotta vastustajakaan ei ole kärryillä
että missä mennään.
3. Tavoitteesi shakissa seuraavalle kahdelle vuodelle (henkilökohtaisesti /
joukkue)?
Henkilökohtaisena tavoitteena on saavuttaa mestarin arvo,
eli selo 2200, mikä voi tietenkin olla hieman haastavaa kun pelaa alle 10
peliä vuodessa. Toivon että joukkueena säilymme SM-liigassa ja uskon että
Gambiitti tulee myös nappaamaan paljon mitaleja seuraavina vuosina. Juuri
äsken voittamamme HSL-vartit on vasta esimakua tulevasta.
4. Peliesimerkki
Viimeisin pelini on oiva esimerkkipeli, koska se kuvastaa tyyliäni hyvin.
Pelissä oli myös paikka SM-liigaan ja voitettuani saavutin myös tämänhetkisen
huippuseloni.
Pelissä ideoin kovasti kuninkaan kimppuun hyökkäämistä, mutta
valmistelut olivat liian hitaita ja vastustaja pääsi daamisivustalta luomaan
tarpeeksi uhkia että idea piti hylätä. Pari epätarkkaa siirtoa vastustajalta
kuitenkin tarjosivat mahdollisuuden uhrauscomboon, jonka seurauksena matti 32.
siirrossa.
5. Sana on vapaa / terveiset gambiittilaisille
Pysytään terveinä ja koitetaan saada aina mahdollisimman
paljon Gambiittilaisia kisoihin pelaamaan. Kyllä se tämäkin laji on kivempaa
isommalla porukalla.
Torstaina 13.8. pelattiin koronan vuoksi keväältä siirtynyt Helsingin Shakkiliiton 15 min + 15 min kilpailun mestaruusryhmä. Mestaruutta hakemaan lähti seitsemän joukkuetta. Gambiitti osallistui kilpailuun vahvalla joukkueella sijoittuen alkurankingissa niukasti EtVaS:n ja MatSK:n jälkeen kolmanneksi.
Hienosti pelannut Gambiitin joukkue selvisi kisasta ilman joukkuetappioita voittaen neljä ottelua ja pelaten tasan MatSK:n ja HSK:n kanssa. Gambiitti ja MatSK keräsivät 10 joukkuepistettä, joten kilpailun voittaja ratkottiin vertailemalla pelipisteitä. Gambiitin keräämät 25,5 pelipistettä riittivät niukkaan yhden vertailupisteen voittoon, joten tuloksena kilpailusta olivat voitto ja kultaiset mitalit. Kilpailun kolmanneksi pronssimitaleille sijoittui EtVaS.
Kafnetin peli-illat pelataan syyskaudella normaaliin tapaan torstaisin klo 18.15-21. Ensimmäinen pelikerta on 13.8. Illoissa kokeillaan syyskaudella normaalin pelaamisen ja alkeisopetuksen lisäksi myös shakkiharjoittelua ja pelianalyysejä. Alustavat harjoitusaiheet on kirjattu aikatauluun. Peli-illoissa noudatetaan Suomen shakkiliiton ja Vantaan kaupungin koronaohjeistuksia. Peli-illat ovat osallistujille maksuttomia.
Shakkiareenan tiistaivartit alkavat 25.8. Peliaikana on jälleen 10 min + 5 s siirtolisä. Ilmoittautuminen alkaa klo 18.00 areenan analyysisession jälkeen ja
pelit käynnistyvät klo 18.15. Osallistumismaksu on 3 euroa
gambiittilaisilta ja 4 euroa muilta pelaajilta. Jos olet kiinnostunut osallistumaan myös analyysisessioihin, löydät ensimmäisten viikkojen ohjelman shakkifoorumilta.
Shakkiseura Gambiitti toivottaa kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi syksyn peli-iltoihin!
1. Kerro lyhyesti kuka olet ja kuinka päädyit Gambiittiin pelaamaan
shakkia?
Opin siirrot serkultani ennen kouluikää, mutta aloin pelaamaan
varsinaisesti 9-vuotiaana kouluni Lapinjärven kirkonkylän ala-asteen
kerhossa. Aloin nopeasti pelaamaan myös Loviisan shakkikerhossa jonne
matkasin kouluni opettajan Seppo Rönkön matkassa. Aikuistuttuani päädyin parin
mutkan kautta pääkaupunkiseudulle, jossa opiskelin tradenomiksi ja
myöhemmin kauppatieteen maisteriksi.
Työurani on liittynyt erilaisiin vakuutusyhtiöiden IT-tehtäviin toimittajan
tai asiakkaan puolella. Asustelen Viikissä kolmen lapsen kanssa. Shakkimestari
minusta tuli vuonna 2003 ja Garden jäsen 2005.
2. Miten kuvailisit pelityyliäsi?
Luultavasti minuun sopii se klassinen määritelmä eli aktiivinen asemapelaaja.
Välillä pelini voi kyllä olla ihan holtitontakin. Erityisesti nuorempana
helmasyntini olivat aikapulat ja pelin pakottaminen. Shakkipeliähän ei
voi oikeasti aina pakottaa ja olen yrittänyt opetella siitä eroon
vaihtelevalla menestyksellä.
3. Tavoitteesi shakissa seuraavalle kahdelle vuodelle (henkilökohtaiset /
joukkue)?
Tavoitteeni on pelata aiempia vuosia enemmän ja vuonna 2019 tässä
onnistuinkin. Korona on tänä vuonna toistaiseksi sotkenut suunnitelmaa.
Henkilökohtaisia tavoitteita minulla ei ole, mutta olisi mukava, että
Gambiitti saisi kilpailukykyisen joukkueen eri SM-kisoihin mukaan. Lisäksi
toivon, että SM-liigakausi ei jää yhden kauden mittaiseksi, vaan
onnistuisimme vakiinnuttamaan paikkamme liigassa. Siihen vaaditaan vielä
pientä tasonnostoa joukkueelta.
4. Peliesimerkki (ja miksi valitsit esimerkin?)
Valitsin peliesimerkiksi pelini KvM Kalle Kiikkiä vastaan. Olen pelannut
Kallea vastaan monia kertoja vuosien varrella ja yleensä tietysti
hävinnyt. Kohtasimme ensimmäisen kerran jo vuonna 1994, jolloin olin
kesän aikana noussut 1700-luvuista ensimmäisen luokan pelaajaksi ja kyseessä
oli ensimmäinen pelini KvM-pelaajaa vastaan. Ko. peli päättyi tasan ja
shakki tuntui silloin helpolta!
Peliesimerkki on Heart of Finland -turnauksen päätöskierrokselta vuodelta
2017. Onnistuin kummallista kyllä voittamaan pelin ja päädyin lopputuloksissa
jakamaan parhaan suomalaisen sijoitusta yhdessä FM Tommi Luukkosen kanssa
tuloksella 6,5/9. Erik Rönkä haastatteli minua pelin jälkeen ja haastattelu
löytyy Youtubesta.
Gambiitti lähti I-divisioonan 2-lohkoon hakemaan lohkovoittoa ja nousua
SM-liigaan. Ennakkokaavailuissa joukkueemme kuului lohkon ennakkosuosikkeihin
Joensuun Shakkikerhon kanssa. Suosikkien lisäksi lohko koostui tasaisen
vahvoista joukkueista, jotka olivat valmiita taistelemaan pisteistä myös
suosikkeja vastaan. Lohkossa pelasivat Gambiitin ja JoeSK:n lisäksi KäpSK,
KSY, EtVaS II, JyS II, LahS ja MatSK III.
Syyskauden jälkeen lohkon kärjessä oli puhtaalla pelillä KSY. Gambiitti oli
toisena voitettuaan kolme ensimmäistä otteluaan ja pelattuaan EtVaS:n kanssa
tasan Joensuun pitäessä kolmatta paikkaa kolmella voitolla ja yhdellä
häviöllä. Kaikki keskinäiset ottelut Gambiitin, JoeSK:n ja KSY:n välillä
pelattiin kevään puolella, joten ratkaisutaistelut käytiin jännittävästi vasta
viimeisillä kierroksilla.
Gambiitti nousi lopulta lohkovoittoon voitettuaan kaikki kevätkauden
ottelunsa. Voitto ja sarjanousu ratkesivat lopulta vasta viimeisessä ottelussa
Joensuun Shakkikerhoa vastaan. Gambiitin kauden saldo oli kuusi voittoa ja
yksi tasapeli. Maaliero oli joukkueella komeasti +20 (28-8).
Mikael Nouro ja Tomi Veteläinen pelasivat erinomasien kauden.
Joukkue pelasi kauden lähes vakiokokoonpanollaan ja loistavia yksilötuloksia
nähtiin läpi koko joukkueen. Joukkueen runkopelaajina toimivat
Mikael Nouro (5½/7), Jan Ristoja (2½/7),
Juha Hynninen (5/7), Dmitri Tumanov (3½/6),
Markus Kiili (4½/7) ja Tomi Veteläinen (4½/6). Hieman vähemmän
pelanneista erinomaiset tulokset tekivät Antti Kahri (4/4!),
Kimmo Karvinen (2½/3) ja Jukka Johansson (4/5). Kauden aikana
joukkueessa pelasi yhteensä 11 pelaajaa.
Shakkiseura Gambiitti järjestää heinäkuussa kesäpeli-iltoja torstaisin
Vantaalla Tikkurilassa. Pelipaikkana toimii Hotelli Vantaan sisäpihan terassi,
Pub Hertas, osoitteessa Hertaksentie 2. Sadepäivinä pelit on mahdollista
siirtää pubin sisätiloihin. Paikka on Tikkurilan juna-aseman vieressä.
Peli-illoissa pelataan nopeaa ja pikashakkia. Iltojen aikataulu on:
To 9.7. klo 18-21
To 16.7. klo 18-21
To 23.7. klo 18-21
To 30.7. klo 18-21
Terassin pöydät on aseteltu koronatilanteen mukaisesti hyvin väljästi
tartuntariskin pienentämiseksi. Toivomme ilmoittautumisia etukäteen Kalle
Kumpulaiselle esimerkiksi tekstiviestitse (p. 050 443 1762), jotta osallistujien määrä on
suunnilleen tiedossa ennakkoon. Mukaan pääsee toki ilman
ilmoittautumistakin.
Tervetuloa tapaamaan kerhokavereita pitkän koronakevään jälkeen!
Gambiitti 2 lähti sarjaan II-divisioonan ensimmäisessä lohkossa. Ennakkokaavailuissa kakkosjoukkueemme sijoittui lohkon tasaiseen keskikastiin, ja peleistä odotteenkin hyvin tasaväkisiä. Lohkon muut joukkueet olivat TSY, HämSK, JärvSK, HSK 2, KS-58 2 ja LauttSSK 3.
Syyskausi lähti käyntiin tiukalla 2-1 voitolla Järvenpään Shakkikerhosta, ja kun syksyn muistakin otteluista otettiin voitot Hämeenlinnan Shakkikerhoa ja Helsingin Shakkiklubia vastaan, lähti kakkonen sarjan loppukierroksille keväälle lohkon jaetulta kärkipaikalta TSY:n kanssa. Voittoputki jatkui myös keväällä ja Gambiitti 2 voitto lopulta lohkonsa puhtaalla pelillä. Edes Hämeenlinnalle ja Turun Shakinystäville annetut viimeisen pöydän luovutukset eivät estäneet voittokulkua.
Joukkueen maaliero kauden aikana oli komea 14-6 (19-6, jos mukaan lasketaan viimeisen kierroksen koronatilanteen aiheuttama luovutusvoitto). Lohkovoitollaan kakkosjoukkueemme nousee ensi kaudeksi I-divisioonaan.
Jere Louhivaara ja Marko Elg pelasivat tappiottoman kauden
Komea voittoputki näkyi myös joukkueen runkopelaajien henkilökohtaisissa tuloksissa. Joukkueen rungon muodostivat Kalle Kumpulainen (4/5), Jere Louhivaara (3½/4), Marko Elg (5/5) ja Henry Mannberg (3/4). Runkopelaajista ainoastaan Kumpulainen kirjasi tililleen yhden häviön, muut pelasivat koko kauden tappioitta. Elg onnistui upeasti voittamaan kaikki pelinsä! Joukkueessa pelasi kauden aikana yhdeksän pelaajaa.
1. Kerro lyhyesti kuka olet ja kuinka päädyit Gambiittiin pelaamaan
shakkia?
Shakin pelaamisen aloitin viisivuotiaana ja kuusivuotiaana liityin Vaasan
Shakkiseuraan. Lukion jälkeen muutin heti Helsinkiin opiskelemaan ja liityin
Schacksällskapet Caissan riveihin. V. 2000 saavutin pitkäaikaisen
tavoitteeni kvm:n arvon. Valitettavasti kunnianhimoon tuli silloin
notkahdus, vaikka olisi pitänyt yrittää täydellä höyryllä
eteenpäin.
Erilaisten seurafuusioiden seurauksena olen lopulta päätynyt Gardesta
Gambiittiin. Tällä hetkellä olen töissä Åbo Akademissa, työn alla tutkimus
Saarnaajan kirjan ja hellenistisen filosofian yhteyksistä.
2. Miten kuvailisit pelityyliäsi?
Olen aina kokenut tämän kysymyksen hankalaksi, enkä osaa täysin määritellä
pelityyliäni. Välillä pelaan rohkeammin, välillä varovaisemmin.
Pelinymmärrykseni on taktinen, mutta hurlumheishakkia ja ylisekavia asemia
olen kyllä vältellyt.
3. Tavoitteesi shakissa seuraavalle kahdelle vuodelle (henkilökohtaisesti
/ joukkue)?
Shakillinen tavoite seuraavalle kahdelle vuodelle on pysyä hengissä ja
yrittää hoitaa joukkuematsit kutakuinkin kunnialla. Toivottavasti olen
kahden vuoden kuluttua saanut väitöskirjaprojektini maaliin ja lapsetkin
kasvaneet sen verran isoiksi, että pelaamiseen löytyisi lisää aikaa.
4. Peliesimerkki
Stefanova-Nouro, Ubeda 1999. Antoaneta Stefanova oli pelatessamme vasta
parikymppinen, mutta toki jo vahva pelaaja, kuusi vuotta myöhemmin hän
nousikin naisten maailmanmestariksi.
Mielenkiintoinen avausidea (8. -Kf8!?), johon olin törmännyt 13 vuotta
aiemmin lukiessani vuoden 1986 Schacknytt-lehteä. Jonkun pelin kommenteissa
mainittiin eräs Bundesliga-peli, missä tämä sama siirto esiintyi. Avaus oli
muistaakseni K-intialaisen Sämischin muunnelmaa, joten asematyyppi lienee
ollut samankaltainen.
Vaikka avaukseni oli valmisteluissa tarkkaan harkittu (1. -c5!), tämä oli
kuitenkin puhdasta inspiraatiota laudan äärellä, ja pelasin siirron melko
nopeasti. Mukavasti soljunut keskipeli, näyttävä "take my rooks" -teema ja
viimeisen päälle tehokas ja tarkka realisointi.
5. Sana on vapaa / terveiset gambiittilaisille
Mielenkiintoinen kausi on tulossa SM-liigassa. Kolmea kerhoa olen ollut
liigaan nostamassa ja sieltä tiputtamassa. Ehkä neljäs kerta toden sanoo ja
Gambiitista tulisi liigan vakiojäsen.
Gambiitin kolmosjoukkue pelasi kautensa II-divisioonan toisessa lohkossa. Ennakkokaavailuissa joukkueemme lähti sarjaan altavastaajana. Joukkueemme lisäksi lohkossa taistelivat LauttSSK:n, TASK:n ja I-HSK:n vahvat ykkösjoukkueet sekä liigaseurojen numerojoukkueet SalSK:sta, EtVaS:sta ja MatSK:sta.
Kausi oli Gambiitille vaikea, kun jouduimme lähtemään yhtä ottelua lukuunottamatta kaikkiin matseihin vajaalla miehityksellä. Tuloksena sarjasta oli yksi otteluvoitto ja neljä häviötä viimeisen kierroksen peruuntuessa koronatilanteen vuoksi.
Pelattujen pelien maalieromme oli tasainen 8-9, mutta kuusi luovutuspistettä pudottivat meidät lohkon kuudennelle sijalle. Ensi kaudella joukkue hakee vauhtia kolmosdivisioonan puolelta.
Antti Lehtelä otti kahdesta pelistään hienot voitot
Joukkueen runkopelaajina toimivat kauden aikana Jari Hiltunen (2/3), Erkki Koskinen (2/4) ja Jarmo Laitinen (0/4). Janne Pankkonen ja Antti Lehtelä ottivat molemmat upeasti täydet kaksi pistettä peleistään. Joukkueessa pelasi tällä kaudella yhteensä kahdeksan pelaajaa.
Gambiitti 4 pelasi kauden 2019-20 III-divisioonan ensimmäisessä lohkossa. Pääkaupunkiseudun kerhojen 3.-4. joukkueista pääosin koostuneen lohkon ennakkoasetelmia oli vaikea arvioida ennen kauden alkua, ja lohkosta muodostuikin hyvin tasainen.
Gambiitti lähti usein otteluihin altavastaajana ja pisteet olivat tarkan työn takana. Kaudelta kirjattiin Gambiitille yksi voitto, yksi tasapeli ja kolme tappiota. Kaikki ottelut olivat tasaisia ja tappiot kirjattiin Gambiitille kirvelevän niukasti. Sijoituksissa jäimme harmillisesti hyvin tasaisen lohkon viimeiseksi.
Martti Kukkonen pelasi vahvan kauden tuloksella 3/5.
Joukkueen rungon muodostivat kaikki viisi peliä pelanneet Janne Hytönen (2,5/5)ja Martti Kukkonen (3/5)sekä neljä peliä pelannut Pauli Laitinen (2,5/4). Kaikkiaan joukkueessa pelasi kauden aikana yhdeksän pelaajaa. Kauden kohokohtiin kuului Juuso Korkan komea tasapeli lähes 200 pistettä kovempaa vastustajaansa vastaan.
Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi siirretty rästiottelu Gambiitin ja Joensuun shakkikerhon välillä pelattiin Kafnetissa Koivukylässä lauantaina 13.6. Viimeisen sarjakierroksen ottelussa oli paljon pelissä voittajan noustessa SM-liigaan kaudelle 2020-21.
Pelipöydät asetettiin väljästi pelaajien turvallisuuden takaamiseksi
Kotijoukkue sai ratkaisevaan otteluun erinomaisen alun Kalle Kumpulaisen voittaessa nopeasti. Antti Kahri ja Dmitri Tumanov kasvattivat johdon ajantarkistuksen kynnyksellä 3-0:aan. Kun Tomi Veteläinen kaunisteli numeroita hienon esityksen jälkeen, kirjattiin Gambiitille ottelusta varma 4-1 voitto. Voitolla Gambiitti varmisti I-divisioonan B-lohkon kärkipaikan ja nousun SM-liigaan ensi kaudelle.
Gambiitti - JoeSK4-1
Mikael Nouro
Pavel Blinkov
½-½
Jan Ristoja
Yrjö Markus Jouhki
½-½
Juha Hynninen
Aarne Saastamoinen
½-½
Dmitri Tumanov
Marko Jönhede
1-0
Markus Kiili
Tapani Mustonen
0-1
Antti Kahri
Paul Korpelainen
1-0
Tomi Veteläinen
Juha Kettunen
1-0
Kalle Kumpulainen
Miika Ranimäki
1-0
Dmitri Tumanov ja Antti Kahri ottivat peleissään tärkeät voitot
1. Kerro lyhyesti kuka olet ja miten päädyit Gambiittiin pelaamaan shakkia?
Opin shakin säännöt vanhemmiltani 7-vuotiaana ja muistaakseni 9-vuotiaana aloin käydä äitini Aulikin kanssa kerhoilloissa silloisessa shakkikerho Gambiitissa (!) Helsingin Iso-Roobertinkadulla. Jo silloin olivat mm. Asko Kelkka ja Kauko Kaiju toivottamassa minut tervetulleeksi peli-iltoihin.
Ensimmäiseen viikonlopputurnaukseen menin kymmenen vanhana, kisa oli HSK:n järjestämä ja pelattiin Santahaminassa, armeijan alueella. Pelipaikka oli oikein viihtyisä, ja muistan että oli aurinkoinen ilma koko viikonlopun. Pisteitä sain 0,5/5 C-ryhmässä (alin ryhmä).
Perheessäni sekä molemmat vanhemmat että myös pikkuveli pelaavat, joten voinee sanoa, että shakki on minulla verissä.
2. Miten kuvailisit pelityyliäsi?
Pelityyliäni kuvaisin pitkässä pelissä ehkä sanoin ”aktiivinen asemapeli”. Nuorena olin aika puhdasverinen taktikko, mutta niistä ajoista olen yrittänyt oppia sen, että ei pidä pelata siirtoja sillä ajatuksella, että jokin sommitelma toimii, jos ei vastustaja löydä oikeaa siirtoa, joka kumoaa ns. sommitelman. Tajusin jossain vaiheessa, että pitää yrittää löytää oikeat siirrot, eikä yrittää huijata vastustajaa. Oma lukunsa on pikashakki, jota myös hyvin mielelläni pelaan. Siinä voi enemmän ottaa ”harkittuja” riskejä vähäisen miettimisajan asettaessa molemmille pelaajille haasteita.
3. Tavoitteesi shakissa seuraavalle kahdelle vuodelle (henkilökohtaisesti / joukkue)?
Tavoitteisiini kuuluu lähinnä se, että olisi mukava nousta pitkästä aikaa takaisin liigaan. Sen kummempia henkilökohtaisia tavoitteita minulla ei sen lisäksi ole, mutta mielelläni pelaan säännöllisesti esim. nopean shakin turnauksia, jotka eivät ole liian raskaita, sillä ne kestävät yleensä vain yhden päivän.
4. Peliesimerkki
Peliesimerkiksi valitsin vauhdikkaan hyökkäyspelin vuodelta 2004, jonka pelasin walesilaista John Trevelyania vastaan (elo-luku silloin n. 2150) Izmirissä, Turkissa. Kilpailu oli toistaiseksi ainoa kerta, kun olen päässyt pelaamaan eurocupeissa, kun voitimme silloisen Garden kanssa SM-liigan kaudella 2003-2004. Joukkueemme oli silloin Jouni Yrjölä, Heikki Westerinen, Mikael Nouro, Jan Ristoja, Thomas Ristoja, Kauko Kaiju ja Jussi Salminen.
Olimme lopulta tuloksissa noin 30. 36 joukkueen kisassa. Oma kilpailuni meni erikoisesti: kierroksia oli 7; ensimmäiset 6 peliä voitti aina musta, jonka jälkeen minulla oli 3/6. Onnistuin sitten kuitenkin voittamaan 7. kierroksen valkeilla, joten sain lopulta tuloksen +1, eli 4/7.
5. Sana on vapaa / terveiset gambiittilaisille
Shakkikerho Garde ja shakkiseura Remissi yhdistyivät shakkiseura Gambiitiksi keväällä 2018. Tämä yhdistyminen toi molempiin seuroihin uutta virtaa, ja toivon mukaan meillä onkin edessä pitkä ja menestyksekäs taival yhdessä.
6. Kenet haastat pelaajaesittelyyn seuraavaksi?
Haastaisin seuraavaksi pelaajaesittelyyn myöskin Garden pitkäaikaisen jäsenen, kansainvälisen mestarin Mikael Nouron.
1. Kerro lyhyesti kuka olet ja miten päädyit Gambiittiin pelaamaan shakkia?
Saimme sisarieni kanssa lahjaksi eräältä sukulaiselta shakkinappulat ja laudan joskus 1950-luvun puolessa välissä. Mitään käsitystä meillä ei ollut shakkipelin säännöistä. Vuoden 1956 alussa pelasivat Kaarle Ojanen ja Mihail Judovitsh parin pelin ottelun, jossa siirrot kerrottiin myös radiossa ja Helsingin Sanomissa. Silloin meissä heräsi halu oppia shakkipelin säännöt. Saimme kuulla, että Pikkujättiläisessä oli myös shakkia käsittelevä luku, ja niinpä isämme avustuksella opettelimme säännöt pääpiirteissään, esimerkiksi ohestalyönti jäi meille täysin tuntemattomaksi. Pystyimme kuitenkin Ojasen radiopelejä jotenkuten seuraamaan, ja myös itse jonkin verran pelaamaan.
Vasta 60-luvulla innostuin shakista koulutoverien kanssa pelatessani. Keravalla toimi siihen aikaan oma shakkikerho, ja aloin vierailla keravalaisten peli-illoissa. Pääradan varren paikkakunnat Keravalta Hämeenlinnaan muodostivat Jukolan Shakkipiirin, ja se järjesti joukkuekilpailuja, joihin minäkin pikku hiljaa uskaltauduin mukaan.
Olen periaatteena pitänyt sitä, että liityn aina asuinpaikkani omaan shakkikerhoon, ja niin olen ollut aika monen pääkaupunkiseudun kerhon jäsen. Pisimpään pelailin Remissä, ja kun se yhdistyi Garden kanssa, on kerhoni ollut Gambiitti.
2. Miten kuvailisit pelityyliäsi?
Peleissäni olen yrittänyt painottaa asemallisia seikkoja, mutta taktiikka myös viehättää. Monasti pelini päättyvätkin häviööni siksi, etten ole ajoissa huomannut asemassa piileviä taktisia mahdollisuuksia.
3. Tavoitteesi shakissa seuraavalle kahdelle vuodelle (henkilökohtaisesti / joukkue)?
Alan olla jo sen ikäluokan pelaaja, ettei henkilökohtaisia tavoitteita enää ole. Toivon tietysti, että Gambiitti nousisi joukkuekisassa SM-ryhmään, ja että se siellä myös pysyisi, ainakin muutaman kauden.
4. Peliesimerkki
Pelikannoissa on aika paljon esimerkkejä sekä huonoista että hiukan paremmista peleistäni. En oikein osaa sieltä valita jotain tiettyä peliä, mutta jos joku on kiinnostunut, niin kehotan tutustumaan Suomikannan tarjontaan.
5. Sana on vapaa / terveiset gambiittilaisille
Nettipelaaminen taitaa viedä väen pois kerhojen peli-illoista, mutta hienoa on havaita, että Gambiitti pyrkii myös kerhoiltoja elvyttämään. Ongelmana on saada satunnaiset kävijät tulemaan uudestaan, ja ehkä jopa liittymään kerhoon. Internetin mahdollisuuksia voisi koittaa hyödyntää myös peli-illoissa, esimerkiksi seuraamalla yhdessä huomattavimpien turnausten live-lähetyksiä. Tehtäväshakkiinkin kannattaisi tutustua tarkemmin. 6. Kenet haastat pelaajaesittelyyn seuraavaksi?
Pelaajaesittelyissä on tähän asti ollut vain Remin puolelta tulleita pelaajia, joten haastaisin Gardenkin kantaviin voimiin kuuluneen Jan Ristojan kertomaan shakkiurastaan.