Gambiitti 2 lähti sarjaan II-divisioonan ensimmäisessä lohkossa. Ennakkokaavailuissa kakkosjoukkueemme sijoittui lohkon tasaiseen keskikastiin, ja peleistä odotteenkin hyvin tasaväkisiä. Lohkon muut joukkueet olivat TSY, HämSK, JärvSK, HSK 2, KS-58 2 ja LauttSSK 3.
Syyskausi lähti käyntiin tiukalla 2-1 voitolla Järvenpään Shakkikerhosta, ja kun syksyn muistakin otteluista otettiin voitot Hämeenlinnan Shakkikerhoa ja Helsingin Shakkiklubia vastaan, lähti kakkonen sarjan loppukierroksille keväälle lohkon jaetulta kärkipaikalta TSY:n kanssa. Voittoputki jatkui myös keväällä ja Gambiitti 2 voitto lopulta lohkonsa puhtaalla pelillä. Edes Hämeenlinnalle ja Turun Shakinystäville annetut viimeisen pöydän luovutukset eivät estäneet voittokulkua.
Joukkueen maaliero kauden aikana oli komea 14-6 (19-6, jos mukaan lasketaan viimeisen kierroksen koronatilanteen aiheuttama luovutusvoitto). Lohkovoitollaan kakkosjoukkueemme nousee ensi kaudeksi I-divisioonaan.
Komea voittoputki näkyi myös joukkueen runkopelaajien henkilökohtaisissa tuloksissa. Joukkueen rungon muodostivat Kalle Kumpulainen (4/5), Jere Louhivaara (3½/4), Marko Elg (5/5) ja Henry Mannberg (3/4). Runkopelaajista ainoastaan Kumpulainen kirjasi tililleen yhden häviön, muut pelasivat koko kauden tappioitta. Elg onnistui upeasti voittamaan kaikki pelinsä! Joukkueessa pelasi kauden aikana yhdeksän pelaajaa.
| Nro | Pelaaja | Selo* | Pisteet/Pelit | %-tulos |
| 1 | Kumpulainen Kalle | 2012 | 4/5 | 80,00 |
| 2 | Louhivaara Jere | 2001 | 3½/4 | 87,50 |
| 3 | Peltola Leo | 1964 | ½/1 | 50,00 |
| 4 | Elg Marko | 1933 | 5/5 | 100,00 |
| 5 | Ojala Hannu | 1933 | 0/1 | 0,00 |
| 6 | Mannberg Henry | 1932 | 3/4 | 75,00 |
| 7 | Oksanen Timo | 1927 | ½/1 | 50,00 |
| 8 | Koivistoinen Timo | 1910 | 0/1 | 0,00 |
| 9 | Hiltunen Jari | 1788 | 0/1 | 0,00 |
Selot kauden alusta*
Kuvat: Kalle Kumpulainen


Ennen kauden alkua ajattelin ottavani uhrilampaan roolin ykköspöydällä, mutta peli kulkikin yllättävän hyvin. Saa nähdä tuleeko syksyllä paluu maan pinnalle kovemmassa sarjassa vai jatkuuko tahti samanlaisena :)
VastaaPoista