keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

JSM 2019-20: Gambiitti 2

Gambiitti 2 lähti sarjaan II-divisioonan ensimmäisessä lohkossa. Ennakkokaavailuissa kakkosjoukkueemme sijoittui lohkon tasaiseen keskikastiin, ja peleistä odotteenkin hyvin tasaväkisiä. Lohkon muut joukkueet olivat TSY, HämSK, JärvSK, HSK 2, KS-58 2 ja LauttSSK 3.

Syyskausi lähti käyntiin tiukalla 2-1 voitolla Järvenpään Shakkikerhosta, ja kun syksyn muistakin otteluista otettiin voitot Hämeenlinnan Shakkikerhoa ja Helsingin Shakkiklubia vastaan, lähti kakkonen sarjan loppukierroksille keväälle lohkon jaetulta kärkipaikalta TSY:n kanssa. Voittoputki jatkui myös keväällä ja Gambiitti 2 voitto lopulta lohkonsa puhtaalla pelillä. Edes Hämeenlinnalle ja Turun Shakinystäville annetut viimeisen pöydän luovutukset eivät estäneet voittokulkua.

Joukkueen maaliero kauden aikana oli komea 14-6 (19-6, jos mukaan lasketaan viimeisen kierroksen koronatilanteen aiheuttama luovutusvoitto). Lohkovoitollaan kakkosjoukkueemme nousee ensi kaudeksi I-divisioonaan.

Jere Louhivaara ja Marko Elg pelasivat tappiottoman kauden

Komea voittoputki näkyi myös joukkueen runkopelaajien henkilökohtaisissa tuloksissa. Joukkueen rungon muodostivat Kalle Kumpulainen (4/5), Jere Louhivaara (3½/4), Marko Elg (5/5) ja Henry Mannberg (3/4). Runkopelaajista ainoastaan Kumpulainen kirjasi tililleen yhden häviön, muut pelasivat koko kauden tappioitta. Elg onnistui upeasti voittamaan kaikki pelinsä! Joukkueessa pelasi kauden aikana yhdeksän pelaajaa.

 NroPelaaja 
Selo*
Pisteet/Pelit
 %-tulos
 1Kumpulainen Kalle
 20124/5
80,00
 2Louhivaara Jere
 2001 3½/4 87,50
 3Peltola Leo
1964 ½/1 50,00
 4Elg Marko
1933 5/5 100,00
 5Ojala Hannu
1933 0/1 0,00
 6Mannberg Henry
 1932 3/4 75,00
 7Oksanen Timo
 1927 ½/1 50,00
 8Koivistoinen Timo
 1910 0/1 0,00
 9Hiltunen Jari
1788
 0/10,00
Selot kauden alusta*

Kuvat: Kalle Kumpulainen

1 kommentti:

  1. Ennen kauden alkua ajattelin ottavani uhrilampaan roolin ykköspöydällä, mutta peli kulkikin yllättävän hyvin. Saa nähdä tuleeko syksyllä paluu maan pinnalle kovemmassa sarjassa vai jatkuuko tahti samanlaisena :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.